Tiistaina 26.11. hyvinvointiluentojen aikana tavoitellaan joensuulaista hierontaennätystä, torstaina 28.11. vierailee mediapersoona Juha “Peris” Perälä, joka kertoo unelmaduuneistaan sekä omista voimavaroistaan työelämässä. Viikon lopuksi Joensuu-päivänä perjantaina 29.11. jaetaan Luotsin työllisyyspalkinnot kello 10.
Teemaviikon aikana pääsee tutustumaan hyvinvointialan koulutuksiin, yrittäjyyteen liittyviin tietoiskuihin, keskustelemaan vanhemmuuden ja työelämän välisistä haasteista, maistelemaan Marttojen sormiruokaa, smoothiebaarin tarjontaa tai hikoilemaan taukojumpan tai salsan parissa.
– Idea hyvinvointiviikosta lähti Luotsin haastekampanjasta, jonka tavoitteena on tehdä Joensuusta työnilon kaupunki. Luotsin Duuniagentit ovat työssään todenneet, että työhyvinvointi on entistä enemmän niin sanottu pitovoimatekijä yritysten rekrytoinnissa, kertoo Luotsi-hankkeen palvelukordinaattori Katja Kanninen.
Juha "Peris" Perälä vierailee Luotsilla to 28.11. klo 12–13.
Hyvinvointiviikon ohjelma 25.–29.11.2019
Maanantai 25.11.
12–12.15 Taukojumppa - vartti hyvinvointia työpäivään: Jenna Hiltunen
Virkistäydy ja rentoudu työsi tohinan lomassa ja tee taukoliikunnasta rutiini jokaiseen arkipäivääsi.
12–16 Lapsiparkki ja satuhetki
Hei lapset, tulkaa leikkimään ja kuuntelemaan satuja Luotsin lapsiparkkiin!
12.30–13 Business Joensuu: Kevytyrittäjyys
Inspiroiva luento kevytyrittäjyydestä kiinnostuneille joka tarjoaa käytännön vinkkejä sekä ohjausta kevytyrittäjän uran alkua varten.
13–15 Marttojen sormiruokailu: Silja Tarvonen
Silja Tarvonen, laillistettu ravitsemusterapeutti, kotitalousasiantuntija. Pohjois-Karjalan Martoilta on opastamassa meitä sormiruokailun saloihin.
14–16 “My name is äiti, uraäiti” -paneelikeskustelu
Tule keskustelemaan ja ideoimaan, millaisin keinoin vanhempien työelämään siirtymistä voitaisiin tukea, sekä kuuntelemaan kokemuksia työlämän ja arjen yhdistämisestä. Panelisteina Karjalaisen radiotoimialajohtaja Liina Mustonen, kaupungin asiakkuuspäällikkö Riikka Vartiainen ja duuniagentti Susanna Mutanen.
Tiistai 26.11.
12.15–12.45 "Nyt menee hermot!" – stressi ja rentoutuminen: Kati Saurula
Elämässä on monenlaisia tilanteita, jotka voivat johtaa meissä stressireaktioihin. Stressi on normaalia, mutta kaipaisitko vinkkejä siitä palautumiseen? Oletko työssäkäyvä, opiskelija taikka muuten arjessa hermoileva? Tule Ohjaamoon paikalle kuulemaan erityisohjaaja Kati Saurulan vinkkejä stressistä palautumiseen.
13–14.30 Lahden Hierontakoulun luento: Mielen ja kehon hyvinvointi + hartiahierontaa
Mitä on kokonaisvaltainen mielen ja kehon hyvinvointi? Tule kuuntelemaan ja samalla nauttimaan smoothiebaarin antimista ja ilmaisesta hartiaseudun hieronnasta. Tavoitteena on tehdä yhdessä Joensuun hierontaennätys!
13–14.30 Smoothiebaari tarjoilee terveellisiä makuja
Luotsin Smoothie Bar tarjoilee terveellisiä ja herkullisia makuja kaikille arkeen buustia kaipaaville. Tarjolla on kolme eri makua, joista myös erikoisruokavalioita noudattavat löytävät varmasti omansa. Jos kaipaat väriä, energiaa ja tuulahduksen tropiikista marraskuun keskelle, älä ohita Luotsin Smoothie Baria!
Keskiviikko 27.11.
12–14 Monipuolinen hyvinvointiala: oppilaitokset esittäytyvät
Tule tutustumaan monipuolisiin hyvinvointialan koulutuksiin Joensuussa. Hyvinvointialasta kertomassa ainakin Karelia AMK:n, Riverian ja Islon tyypit. Samaan aikaan Luotsin smoothiebaari palvelee!
12–14 Smoothiebaari
Luotsin Smoothie Bar tarjoilee terveellisiä ja herkullisia makuja.
13–16 Onni Cafe Ohjaamolla: Teemana identiteetti ja itsetuntemus
Milloin olet viimeksi kysynyt itseltäsi "kuka minä olen" tai "mitä tarkoittaa olla juuri minä?" Tule hakemaan vinkkejä ja ohjausta kahvikupposen kanssa. Paikalla ovat mm. Ohjaamon TE-asiantuntija ja Onni-hankkeenpsykologi.
Tostai 28.11.
12–13 Juha “Peris” Perälä tarinoimassa
Tunnettu ex-radiojuontaja Juha Perälä kertomassa oman työllisyystarinansa. Peris tuli alunperin tunnetuksi radiosta, nykyään hän innostaa Unelmaduuni -kampanjallaan ihmisiä työhakuun. Seuraa #periksenunelmaduuni -kampanjaa Facebookissa tai Instagramissa.
13.30–16 Business Joensuu: "Minustako yrittäjä?"
Business Joensuun Janne Pakarinen ja Timo Ruohio antamassa tietoiskuja yrittäjyyteen liittyen. Infojen pituus 15 min / info, jonka jälkeen mahdollisuus keskustella yrittäjyydestä ja starttirahasta, josta tarkempaa tietoa antaa Minna Komulainen. Tietoiskut on suunnattu yrittäjyydestä ja starttirahasta kiinnostuneille.
Perjantai 29.11. Joensuu-päivä
10–11 Työllistämispalkintojen jakotilaisuus!
Perjantaiaamussa järjestetään historian ensimmäinen Luotsin työllisyyspalkintojen jakotilaisuus. Työllisyyspalkinnolla palkitaan 10 ensimmäisenä Luotsin kautta työllistynyttä sekä 10 ensimmäistä työnantajaa, jotka ovat löytäneet työntekijän Luotsin asiakkaana. Palkintona on retkikirveitä. Tilaisuus on avoin yleisölle ja tarjolla on kahvia ja kirveskakkua. Ohjelmassa on myös yllätysesiintyjä!
12–12.45 Tarinoita Yrittäjyydestä: Toni Ilmakari / Easyfit Oy
Miten yksi kotimaan kovimmista break-tanssijoista päätyi kuntosalibisnekseen? Mitä työ ja hyvinvointi merkitsee Tonille? Mitä franchising-yrittäjyys vaatii? Näihin ja kaikkeen muuhun saat vastauksen tulemalla paikalle!
13–14 Salsa-sessiot: Lazaro L
Perjantain salsa-sessiot tuo kuuman kostean päätöksen hyvinvointiviikolle, kuubalaislähtöisen tanssiopettaja Lazaron opastuksella. Osallistuminen ei edellytä aikaisempaa tanssitaustaa ja voit tanssia yksin tai parin kanssa. Tapahtuma on kaikille avoin ja menevimmät tanssijat palkitaan!
Lisätietoa Joensuu-päivän tapahtumista kaupungin verkkosivuilla
Tapahtumat ovat kaikille avoimia eikä niihin tarvitse ilmottautua ennakkoon. Tervetuloa!
Tapahtuma Facebookissa:
Katso tapahtuman Facebook-sivut