Blogi, sivun otsikko

Blogi

angle-left

Blogit

Hyppy opettajaopinnoista teollisuuden maailmaan

Työllistymistarina

Työ teollisuuden allalla Thermo Fisher Scientificilla ei ollut opettajaksi aikoneen Tuure Keräsen ensimmäinen ajatus, mutta odottamaton hyppy uudelle toimialalle välivuoden jälkeen osoittautui palkitsevaksi ja kasvattavaksi kokemukseksi.

Pienessä länsisuomalaisessa kunnassa kasvaneen Tuure Keräsen elämä muuttui ratkaisevasti vuonna 2011. Lukiossa kypsytelty ja koko elämän matkassa ollut kiinnostus historiaa kohtaan oli johtanut nuoren miehen hakeutumaan historian ja yhteiskuntaopin opettajan uralle. Keränen haki opiskelupaikkaa Jyväskylästä ja Joensuusta, mutta tavoite alkoi realisoitua, kun Keränen pääsi varasijalla Itä-Suomen yliopistoon. Edessä oli muutto suurempaan kaupunkiin ja kaikki, mitä se toisi mukanaan.

Historian opinnot Keränen oli ehtinyt aloittaa jo ennen kaupunkiin muuttoa Korpilahden alkio-opistossa. Kun historian perusopinnot ja kulttuurihistorian kokonaisuus olivat jo kasassa, yliopisto-opinnot saivat hyvän lähtösysäyksen. Kandidaatin tutkielmaan ei ollut pitkä matka, ja muutenkin alku sujui lupaavasti opiskelijariennoissa ja uusiin ystäviin tutustuessa. Edessä häämötti kuitenkin odottamattomia haasteita.

”Se sitten tyrehtyi, kun minulla rupesi hakkaamaan otsa lakiopintoja vasten”, Keränen muistelee. ”Jotta pääsee yhteiskuntaopin opettajaksi, niin totta kai pitää olla pätevä niihin asioihin mitä haluaa opettaa, ja miten se tuolla Itä-Suomen yliopistossa on järjestetty, niin se oli osana näitä yhdessä oikeustieteen kanssa kuratoituja kursseja.”

Hankala jakso opinnoissa sattui samaan rakoon muiden elämänmuutosten kanssa, kun silloinen pitkäaikainen parisuhde päättyi. Opinnoissa kohdattujen ja henkilökohtaisten haasteiden kasautuessa opinnot jäivät vähitellen taka-alalle.

Elämästä ei tullut onneksi yltiösynkkää. Keränen tutustui yhä uusiin ihmisiin, harrasti aktiivisesti sekä tapasi nykyisen avopuolisonsa tänä aikana. Silti, hyvistä asioista huolimatta hän koki kelluvansa tyhjän päällä. Kursseja hän teki juuri sen verran kuin oli välttämätöntä opintopisteiden eteen, mutta lopulta haaveet opettajan urasta jäivät pysyvästi taakse Keräsen omalla päätöksellä.

”Mitä olen kokemusasiantuntijoilta kuullut, nähnyt ja seurannut, niin se ei ole minua varten ollenkaan työpaikkana”, Keränen toteaa. 

Seuraavan vuoden Keränen kulutti tekemällä pätkätöitä ja etsimällä pidempiaikaista työtä. Työnhaku johti aluksi puhelintöihin ja myöhemmin vuokratyöfirman kautta Ouneva Groupiin kuuluvan Alsiva Oy:n leipiin. Työ ilmeisesti maittoi, ja jonkin aikaa töitä tehtyään Keränen jopa harkitsi Alsivalle jäämistä, kunnes hän hoksasi avoimen työpaikan Thermo Fisher Scientificilla.

Firmassa työskennellyt anoppi kannusti hakemaan paikkaa, ja Keräsen onneksi appivanhemman jutuista oli jäänyt käteen hyvä kuva työtehtävistä ja työkulttuurista. Niinpä Keränen haki avointa paikkaa ja pääsi haastatteluun. Aiempaa taustaa tai uratoiveita ei turhia ihmetelty, vaan haastattelussa mentiin asian ytimeen.

”Siellä [haastattelussa] juteltiin enemmänkin siitä, mitkä on minun ominaisuudet henkilönä kuin varsinaisesti siitä, mikä on johdattanut minut tänne. Oli tärkeämpää esittää ja korostaa sitä, millainen olen työntekijänä ja mikä on minun työetiikka.”

Työt Thermo Fisherillä alkoivat syksyllä 2017. Olosuhteet uudessa työssä osoittautuivat otollisiksi vuoroin edellisessä paikassa tehtyjen aamu-, ilta- ja yöviikkojen jälkeen. Keräsen työrytmi vaihtui hänelle sopivampaan 10 päivän rytmiin, joka koostuu kahdesta aamuvuorosta, kahdesta iltavuorosta ja kahdesta yövuorosta, joita seuraa neljä vapaapäivää. Keränen sai myös oman perehdyttäjän, mikä helpotti alun jännitystä.

”Ensimmäiset viikot olin ihan ulalla siitä, että mitä tässä milloinkin tehdään, mutta miun mielestä hyvällä otteella pidettiin huolta siitä, että mie pysyin kartalla siitä, että mitä milloinkin tehtiin ja korostettiin sitä, että pitää kysyä. Se on sellainen asia, mistä olen tänäkin päivänä pitänyt kiinni, kun meidän tehtaan perehdytyksistä puhutaan”, itsekin perehdytystä sittemmin hoitanut Keränen kertoo. ”Noudatan sitä logiikkaa, että mieluummin se, että pitävät sinua tyhmänä kuin se, että todistat sen. Se on aina parempi kysyä näissä töissä.”

Neljän vuoden jälkeen Keränen on täysin vakiintunut työntekijä Thermolla. Runsas vuosi takaperin hänelle lankesi myös varaluottamusmiehen pesti, joka hänen mukaansa herätti alkuun hämmennystä. Toisaalta työtoverien osoittama luottamus pisti miehen myös nöyräksi. Näyttää siltä, että ura Thermolla jatkuu, ja Keränen on tyytyväinen työhönsä.

”Jos olis teininä kysytty, että viihdynkö kolmivuorotyössä tehtaassa, niin mie olisin ehkä todennut, että mieluummin enemmän vietetään aikaa pöydän ääressä keskustellen kuin varsinaisesti käsillä tehden, mutta kyllä mie huomaan sen, et mie oon tosi paljon nauttinut tästä käsillä tekemisestä.”

Keränen nauttii voidessaan työn lomassa miettiä omiaan, ja tällä erää hänellä on työrytmi tiedossa hänen niin halutessaan vuosiksi eteenpäin. Kun puheeksi tulevat mahdolliset tulevaisuuden suunnitelmat, Keränen korostaa yhtäällä koulutuksen arvoa, mutta toisaalta painottaa myös tehdastyön tuomia opetuksia.

”On se kyllä avartanut miulla maailmankuvaa melkoisesti, kun on ollut täällä tavallaan vähän kaikessa mukana tässä matkan varrella ja toivon, että se ymmärrys pysyy miulla arkielämässäkin käytössä. Ilman näitä kokemuksia en olisi ehkä näin pitkällä ihmisenä. Sanoisin ehkä, että mie oon nyt toistaiseksi tässä, mutta en ole myöskään unohtanut, että miulla on haaveita ja juttuja, mitä toivoisin tekeväni.”

Alanvaihtajille ja vastaavissa tilanteissa oleville Keränen teroittaa monipuolisen osaamisen hyötyjä ja kokemuksen arvoa.

”Kaikki mitä siulla on pakissa, se on vaan eteenpäin siinä, että jos sie lähdet kokeilemaan jotain muuta. Tavallaan se, että pärjäänkö minä tuolla, koska minulla on nämä työkalut, pitää kääntää nimenomaan niin päin, että miehän pystyn näillä työkaluilla tarjoamaan tosi paljon tännekin firmalle, jos mie vaan tajuan hakea sinne.”

Loppuun Keränen antaa omat vinkkinsä työnhakijoille.

”Pitää CV:n selkeänä, ja rohkeasti hyödyntää myös harrastustoiminnassa sitä osaamista, mitä itsellä on. Jos sie haet töitä, tärkeintä ei ole se, että sinulla on iso kasa virallisia papereita ja näytteitä vaan se, et sie onnistut kertomaan tulevalle työnantajalle reilusti sen, mitä siulla on tarjota."

Teksti: Lauri Vuori

Kuvat: Kuvituskuvia

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

Online- osaajavalmennus lähtölaukauksena uudenlaiselle rekrytointikonseptille

Luotsin yritysagentit järjestivät syksyllä yhdessä kolmen yrityksen kanssa Sinustako...

Liikuntaharrastuksesta voimaa työkyvyn ylläpitoon

Työkyky on kuin nelikerroksinen talo. Sen kolme ensimmäistä kerrosta kuvaavat työntekijän...

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu

Sivu arviointi ja palaute