Blogi, sivun otsikko

Blogi

angle-left

Blogit

Ihan säkällä: Yrittäjä löysi tiensä Luotsiin kahvilareissulla

Työllistämistarina Promeetta Oy / Fin Vaatturit Oy

Kun vaatemyynnin ja verkkokaupan pyörittämiseen tarvittiin lisää työntekijöitä, yrittäjä Antti Tarvainen sai apua Luotsista.

 

Tunnettujen vaatemerkkien tuotteita brändättynä omalla logolla

Yrittäjä Antti Tarvaisella oli jo aiempaa kokemusta sekä perinteisen kaupan että verkkokaupan alalta ennen kuin hän perusti oman yrityksen, Promeetta Oy:n, vuonna 2014. Yritys myy työvaatteita myymälässä ja verkkokaupassa. 2016 perustettu Fin Vaatturit Oy on myös vaatteiden verkkokauppa. Molemmat yritykset toimivat saman katon alla, samoin tekstiilipaino, joka palvelee molempia yrityksiä.

Yritysten vaatemyynti on tunnettujen tuotemerkkien jälleenmyyntiä. Verkkokaupan valikoimassa on yli 1700 tuotetta: vaatteita, varusteita, suojaimia ja asusteita työhön, ulkoiluun sekä urheiluun. Asiakaskunta on laaja, yhden hengen yrityksistä ja kuluttaja-asiakkaista seuroihin ja pörssiyhtiöihin. Tällä hetkellä markkina-alueena on pääasiassa Suomi, mutta ajatuksia kansainvälistymisestäkin on.

Lähes kaikkiin myynnissä oleviin tuotteisiin voidaan painaa tilaajan toiveiden mukaan oman yrityksen logo, kuva tai haluttu teksti. Logo tai teksti voidaan myös brodeerata, eli koristeommella tekstiiliin. Painotyötä ja brodeerausta tehdään ensi sijassa myytäviin tuotteisiin, mutta tilauksesta logoja painetaan ja brodeerataan myös asiakkaan omiin tekstiileihin.

Monipuolisia ja vaihtelevia työtehtäviä

Työntekijöitä Promeetalla on viisi ja Fin Vaattureilla seitsemän. Heillä on joko kaupallisen tai graafisen alan koulutus. Työtehtävät ovat moninaisia: sekä tavaroiden käsittelyä ja toimistotyötä että käsityötä. Erilaisia tehtäviä ovat esimerkiksi myymälän ja verkkokaupan valikoiman ylläpito, tilausten käsittely, verkkokaupan tavaroiden pakkaaminen, pakettien kuljetus postiin. Asiakkaita palvellaan sekä myymälässä, puhelimessa että sähköpostitse.

Asiakas voi lähettää tuotteisiin haluamansa logon tai tekstin esimerkiksi sähköpostilla. Tekstiilipainossa graafikko työstää ja piirtää logosta tai tekstistä painokelpoisen sekä huolehtii, että paino tulee valmiiseen tuotteeseen oikeaan kohtaan, oikeassa mitoituksessa. Suunnittelu vaatii luovuutta. Tekstiilipainossa logot painetaan tuotteisiin. Painotyö on pitkälti käsityötä ja vaatii tarkkuutta.

Asioita oppii tekemään, kun on halu oppia uutta

Uutta työntekijää valitessaan Antti Tarvainen painottaa ehdokkaan koulutusta, kokemusta ja persoonaa. Vaikka aiempi kokemus onkin eduksi, tärkeintä on halu oppia uutta. Asenne on tärkeä: työtä pelkäämätön pärjää kyllä. Kaikkiin tehtäviin ei ole olemassa tiettyä koulutusta, ja joitakin osaajia voi olla hankala löytää, esimerkiksi tekstiilipainoon. Myös brodeerauskoneen käyttö vaatii ammattitaitoa.

”Meillä on hyviä kokemuksia siitä, että aivan toiselta alalta tullut työntekijä oppii tehtävät kyllä, kun on halu oppia.” Tarvainen kertoo.

Työtehtäviin perehdytetään huolellisesti. Uuden työntekijän perehtyminen monipuolisiin ja vaihteleviin tehtäviin vie helposti ensimmäisen puoli vuotta. Täytyy opetella myös laitteet ja niiden käyttö, ohjelmat ja tekniikat.

Luotsi löytyi sattumalta

”Yhteistyö Luotsin kanssa alkoi ihan säkällä. Olin Joensuun keskustassa kahvilla, kun näin Luotsin nimen seinällä. Etsin netistä tietoa, ja otin yhteyttä.

Maaliskuussa 2020 yrityksiin tarvittiin uusia työntekijöitä, ja sattumalta yrittäjä Antti Tarvainen löysi Luotsin palvelut avuksi työllistämiseen.

”Tehtävät Luotsilla on jaettu tehokkaasti, ja toiminta on nopeaa. Jos ei satukaan oikea henkilö puhelimeen heti, niin ystävällisesti ja sujuvasti ohjataan oman alan duuniagentin puheille. Yrittäjälle tehty tosi helpoksi.” kertoo Tarvainen tyytyväisenä Luotsilta saatuun apuun ja hyvään yhteistyöhön. Myös esimerkiksi kuntalisäasioissa on opastettu.

Luotsin kautta on löytynyt Promeetta Oy:lle kaksi uutta työntekijää ja yksi Fin Vaattureille. He ovat työllistyneet myynti- ja asiakaspalvelutehtäviin, verkkokaupan puolelle sekä graafisen alan tehtäviin.

”Yhteistyö on ollut saumatonta ja vaivatonta”, Duuniagentti Marianne Immonen kehuu. Hän on ollut yhteyshenkilönä ja apuna Promeetan ja Fin Vaattureiden kahdessa työllistämisprosessissa.

Kun yrittäjä soittaa Luotsiin ja kertoo, millaiseen työtehtävään etsii tekijää, Luotsilla kartoitetaan valmiiksi omien asiakkaidensa joukosta tehtävään parhaat ehdokkaat ja lähetetään yrittäjälle heidän CV:nsä. Ehdokkaiden haastattelut käydään joko yrityksen tiloissa, Luotsilla tai koronarajoitusten aikaan videoyhteydellä.

Graafikko työllistyi tekstiilipainoon

Laura Karvonen on koulutukseltaan Muotoilija AMK ja tehnyt aiemmin töitä graafisena suunnittelijana. Kun edellisellä työpaikalla tulivat yt-neuvottelut ja työt loppuivat, Laura tuli Luotsin asiakkaaksi. Kun duuniagentti Mariannen kanssa löytyi yhteinen sävel, löytyi myös hyviä asioita tulevaan. Yhdessä pohdittiin, miten osaamista voisi hyödyntää ja näkökulmaa työn etsinnässä laajentaa.

Entinen työkaveri vinkkasi tästä yrityksestä (Fin Vaatturit). Työkaveri oli myös suositellut minua yrittäjälle, eikä sitten tarvinnut paljon portfoliota esitellä työhaastattelussa”,

Laura työllistyi Fin Vaattureille tekstiilipainoon osa-aikaiseksi kesäkuun alussa. Duuniagentti Marianne auttoi kahden osa-aikatyön sovittamisessa yhteen.

Lauran tehtävänä tekstiilipainossa on logojen käsittely. Hän huolehtii siitä, että logoista tulee oikean näköisiä ja lopputulos näyttää hyvälle. Marraskuun alussa Laura siirtyy kokopäiväiseksi, ja hänestä tulee tekstiilipainon vastaava. Painotuotteiden ja logojen suunnittelun lisäksi työhön kuuluu markkinointi: yritysilme ja näkyvyys, sosiaalisen median hyödyntäminen, julisteiden lehtimainosten, printtien suunnittelua.

Työyhteisö on timanttinen. Jos ei jotain tiedä tai osaa, aina voi kysyä. Jos ei kaverikaan tiedä, mietitään yhdessä, miten asia tehdään. Erityisesti samaan aikaan yritykseen tulleen työkaverin kanssa on vaihdettu ajatuksia ja pohdittu ratkaisuja yhdessä.”

Laura on saanut perehtyä tekstiilipainon vastaavan tehtävään edeltäjänsä opastuksella. ”Kädestä pitäen on opetettu. Opi, oivalla ja kysy, näillä pääsee pitkälle”,

Luotsin asiakkaaksi tulevaa työn etsijää Lauran neuvoo: ”Avarra omaa maailmaasi, niin löytyy uusia mahdollisuuksia. Usko omaan osaamiseesi ja tekemiseesi. Ole valmis kokeilemaan uutta.”

Kun ”oman alan” töitä ei näytä löytyvän, on hyvä duuniagentin kanssa etsiä muitakin mahdollisuuksia työhön. Osaamista voi soveltaa monenlaisiin tehtäviin. Ja jos jotain ei vielä osaa, uutta oppii, jos on valmis kokeilemaan.

Kolmas rekrytointikierros menossa

Promeetta Oy ja Fin Vaatturit ovat jo kahdella kierroksella rekrytoineet työntekijöitä Luotsin kautta. Toiminta on kasvanut kuluvan vuoden aikana, ja lisäkäsille olisi tarvetta. Vaatemyynnissä on talvisesonki alkanut, loka-, marras- ja joulukuu ovat vuoden kiireisintä aikaa. Kolmas rekrytointikierros onkin jo meneillään, Luotsin kautta.

Teksti: Marita Maukonen Kuvat: Laura Karvonen / Fin Vaatturit Oy

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

Yrityskuiskaajat liikkeellä: Kuntokikka Oy

Yrityskuiskaajat –kampanjan tiimoilta pääsimme haastattelemaan pitkän linjan ryhmäliikunnan...

Yrittäjätarina: Ravintola Express

Noljakan ostoskeskuksesta, K-Marketin kupeesta löytyy Ravintola Expressin. Äkkinäinen...

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu

Sivu arviointi ja palaute