Blogi, sivun otsikko

Blogi

angle-left

Blogit

Luotsin työnhakuvinkit kotisohvalle Osa 10

Näkökulmia elinikäiseen oppimiseen

Sitra julkaisi alkuvuodesta tutkimuksen, jossa selvitettiin suomalaisten aikuisten suhtautumista elinikäiseen oppimiseen. Kyselyyn osallistui yli 2100 vastaajaa, jotka kokivat, että laaja yleissivistys on arvokasta pääomaa. Tutkimuksen perusteella elinikäinen oppiminen herätti selvästi enemmän positiivisia kuin negatiivisia tuntemuksia. Yli puolet vastaajista kokivat elinikäiseen oppimiseen liittyvän uteliaisuutta ja innostusta. Joka kolmas iloa ja noin 15% prosenttia vastaajista koki elinikäisen oppimisen herättävän riittämättömyyden ja uupumuksen tunteita.

Tutkimustulokset vahvistivat myös, että valtaosa meistä haluaa kasvaa ja kehittyä ihmisenä ja nauttii uuden oppimisesta. Myös työnhakijalle elinikäisen oppimisen asenne on tärkeä. Omaa osaamista voi ylläpitää ja kehittää myös työnhaun aikana. Ajatus siitä, ettei koskaan ole ”valmis” voi kuitenkin myös ahdistaa. Miten siis ylläpitää omaa elinikäisen oppimisen asennetta ilman paineita?

Luotsin duuniagentti Jaana Pössi on hyvä esimerkki elinikäisestä oppijasta. Jaanalle on karttunut työkokemusta monelta eri alalta ja korkeakoulututkintojakin kolme, joista viimeisimmän Jaana suoritti aikuisiällä. ”Elinikäisen oppimisen avulla pystyn reagoimaan muuttuvaan toimintaympäristöön helpommin, nopeammin ja paremmin.” toteaa Jaana.

Elinikäinen oppiminen voi elämän eri vaiheissa tarkoittaa eri asioita. Se voi olla tutkinto-opiskelua, kursseja avoimessa yliopistossa, työelämätaitojen oppimista, vieraan kielen opiskelua kotisohvalla, shakki-harrastuksen aloittamista ystävän kanssa tai kasvamista vanhemmuuteen. Tässä muutama vinkki mielekkääseen elinikäiseen oppimiseen työnhakijan näkökulmasta:

1. Pidä itsesi ajan tasalla

Voit seurata oman toimialasi uutisia perinteisissä tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa. Osallistu kiinnostaviin webinaareihin tai vaikka ammattiliittosi järjestämiin tapahtumiin. Säilytä tiedonjanosi oman alasi trendien suhteen. Kun ymmärrät alasi kehitystä, voit myös löytää keinoja oman osaamisesi ylläpitämiseen ja päivittämiseen. Jos viimeisesti työkokemuksesta on pidemmän aikaa, voit työhaastattelussa kuitenkin tehdä vaikutuksen sillä, että olet ajan tasalla ja valmis keskustelemaan alan nykytilanteesta ja tärkeimmistä uutisista.

2. Lue paljon ja monipuolisesti

Lukemisella on paljon positiivisia vaikutuksia. Säännöllinen lukeminen auttaa parantamaan muistia, kehittää sanavarastoa, vähentää stressiä ja kehittää keskittymiskykyä. Lukeminen voi inspiroida, herättää suuria tunteita ja kehittää yleissivistystäsi. Lue mahdollisimman monipuolisesti erilaista kirjallisuutta, runoja, tiedeartikkeleja ja vaikkapa sarjakuvia.

3. Ylläpidä kielitaitoasi

Moni meistä saattaa muistaa tilanteen, jossa joutui yllättäen puhumaan ruotsia tai antamaan suunnistusohjeita turisteille englanniksi. Kymmenien vuosien takainen kouluruotsi saattaa olla syvästi ruosteessa ja englantikin alkaa takkuilla, jos sitä ei säännöllisesti käytä. Kielitaito on arvokasta pääomaa monenlaisissa ammateissa ja työtehtävissä. Nykyään kielitaidon ylläpitämiseksi on puhelinsovelluksia ja Youtube –videoita, kirjallisuutta ja TV-ohjelmia. Netissä voit kuunnella radiokanavia ympäri maailmaa ja kirjastosta löytyy aikakauslehtiä usealla eri kielellä. Jos sinulla on ystäviä tai tuttuja, joiden kanssa voit harjoitella kieltä, käytä tilaisuus hyväksi, vaikka tekisitkin hölmöltä tuntuvia kielioppivirheitä. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa myöskään uuden kielen opiskelua - vaikka viisi minuuttia päivässä! Kielen opiskelu kannattaakin sisällyttää päivittäisiin rutiineihin, kunnes siitä tulee tapa, aivan kuten hampaiden pesusta.

4. Kokeile rohkeasti uutta

Mielemme pysyy virkeänä, kun haastamme sitä sopivasti. Joskus on hyvä hypätä myös oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Tämä voi tarkoittaa uuden harrastuksen aloittamista, hieman eksoottisemman ruokareseptin testausta tai vaikkapa sängyn toisella puolella nukkumista.

”Elinikäisen oppimisen avulla olen saanut rohkeutta työnhakijana ylittää oman mukavuusalueeni rajat.” sanoo Jaana, jolla on kokemusta myös alan vaihdosta.

5. Hakeudu inspiroivien ihmisten seuraan

Jokainen kohtaaminen toisen ihmisen kanssa on mahdollisuus oppia jotain uutta ja laajentaa omia näkökulmia. Hakeudu sellaisten ihmisten seuraan, joiden kanssa voit käydä mielenkiintoisia keskusteluja ja jotka voivat olla myös kanssasi eri mieltä. Ole aidon kiinnostunut toisista ihmisistä ja opettele kuuntelemisen taitoja. Myös Sitran tutkimuksessa ihmissuhteiden merkitys elinikäisessä oppimisessa nousi vahvasti esiin. Vastaajat kokivat, että he oppivat eniten tärkeitä taitoja nimenomaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Sama suuntaus näkyi myös työelämän taidoissa, joita vastaajat kokivat oppivansa parhaiten yhteistyössä muiden kanssa ja toisilta oppimalla. Hakeudu siis hyvien tyyppien seuraan!

6. Muista pitää hauskaa

Elinikäinen oppiminen on innostuksen ja ilon lähde silloin, kun se ei ole pakkopullaa tai perustu pelkoon siitä, että jos et koko ajan kehity niin putoat kelkasta. Elinikäisen oppimisesi lähtökohtana olet Sinä ja se, mitä sinä haluat! Uudet asiat jäävät mieleen paremmin silloin, kun niiden opettelu on hauskaa. Löydä siis asioita, jotka motivoivat sinua kehittämään itseäsi. Toki esimerkiksi yksinkertaistenkin italian sanojen tankkaaminen voi välillä tuntua toivottomalta, mutta pidä silloin asettamasi tavoite mielessä. Aloitko opiskella kieltä siksi, että haluat hallita perusteet tulevalla matkallasi, ostaa eläkepäivinä rantahuvilan Välimeren rannalta tai työskennellä yrityksessä, joka tekee Italian kauppaa?

Aseta itsellesi pieniä välitavoitteita matkalla kohti suurempaa päämäärää ja iloitse saavutuksistasi matkan varrella. Muista myös levätä. Vaikka elinikäinen oppiminen olisi intohimosi, niin ota kuitenkin itsellesi myös aikaa, jolloin et kohdista itseesi odotuksia.

Jaana ja muut  Luotsin duuniagentit ovat valmiina ohjaamaan sinua uusien asioiden äärelle elinikäisen oppimisen polulla.

Luotsin duuniagentit auttavat sinua kaikissa työnhaun kysymyksissä. Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika agentille!

Ensi viikon työnhakuvinkeissä pohdimme hyvinvoinnin asioita. Usein puhutaan työhyvinvoinnista, mutta entäs työnhakijan hyvinvointi?

Lue myös aikasemmat vinkit:

  1. CV kuntoon!
  2. Motivaatiokirje, joka motivoi työnantajia kutsumaan Sinut haastatteluun.
  3. Tunnista osaamisesi, löydä vahvuutesi ja opi sanoittamaan niitä.
  4. Kirkasta tavoitteesi.
  5. Tutustu työnantajaan, se kannattaa.
  6. Onnistu työhaastattelussa
  7. LinkedIn -profiili työnhaussa
  8. Sosiaalinen media - näyteikkuna elämääsi
  9. Verkostojen voima - vinkit verkostoitumiseen

Viikottaiset työnhakuvinkit kotisohvalle voit tilata suoraan sähköpostiisi TÄSTÄ

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

Luotsin työnhakuvinkit kotisohvalle Osa 9

Varovaistenkin arvioiden mukaan vähintään puolet työpaikoista on piilotyöpaikkoja, eli ne...

Tuttu duuniagentti, tuttu asiakas

Duuniagentti Ekaterina Väänänen , tai tuttavallisesti Katja, hoitaa Luotsissa ...

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu

Sivu arviointi ja palaute