Blogi, sivun otsikko

Blogi

angle-left

Blogit

Luotsin työnhakuvinkit kotisohvalle Osa 11

Työnhakija, huolehdi hyvinvoinnistasi

Työhyvinvoinnista puhutaan tänä päivänä paljon niin työntekijöiden ja työnantajien kuin yrittäjienkin näkökulmasta. Tämän hetken yleinen epävarmuus työmarkkinoilla sekä työnhakijaan kohdistuvat muuttuvat vaatimukset saattavat vaikuttaa siihen, että työnhakukin tuntuu tänä päivänä täyspäiväiseltä työltä. Työnhakijan päiviin mahtuu toivon ja onnistumisen, mutta myös epävarmuuden ja jopa epätoivon hetkiä. Työpaikan löytymiseen saattaa kohdistua monenlaisia taloudellisia ja yhteiskunnallisia paineita. Vaikka nykyään työurat ovat entisestään pirstoutuneet ja työnhakijan status on monelle jossain vaiheessa työuran aikana tuttu, saattaa työttömyyteen liittyä edelleen myös häpeän tunteita. Kielteiset vastaukset työhakemuksiin tai epäonnistuneet haastattelukokemukset saattavat syödä ammatillista itsetuntoa. Työnhakijan hyvinvoinnista on siis tärkeä puhua.

Voisiko työnhakuun suhtautua vähän kuin määräaikaisena projektina? Pystyt itse vaikuttamaan ajankäyttöösi projektin aikana, vahvistamaan verkostojasi ja taitojasi tulevaisuutta varten. Tässä muutama vinkki omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen työnhaun aikana.

1. Löydä luottamus tulevaisuuteen

Jos jäit työttömäksi yllättäen tai viimeisin kokemuksesi työelämästä ei ollut positiivinen, anna itsesi olla pettynyt ja surullinen. Käsittele kuitenkin nämä tunteet sopivan tahon kanssa, jotta ne eivät jää päälle tai ala vaikuttaa liikaa omiin näkemyksiisi tulevaisuudesta. Luota siihen, että olet menossa kohti sinulle sopivaa työpaikkaa. Luotsista saat ammattitaitoista ja luottamuksellista keskusteluapua sekä tukea tulevaisuuden suunnitteluun.

2. Huolehdi hyvinvoinnin perusasioista

Riittävä uni, terveellinen ravinto ja säännöllinen liikunta ovat hyvinvoinnin perusteet myös työnhaun aikana.

3. Rakenna rutiineja

Kun päivien ei tarvitse käynnistyä herätyskellon soittoon ja kellokortin leimaamiseen eikä päivän saavutuksista tarvitse raportoida kenellekään, pitää päivän rutiinit rakentaa itse. Pyri heräämään arkiaamuina suhteellisen aikaisin. Työnhakuun kannattaa varata selkeästi oma aikansa ja vastapainoksi mielekästä ja rentouttavaa vapaa-aikaa.

Esimerkki: Päätä, että arkisin klo 9-13 keskityt työnhakuun (esimerkiksi työpaikkojen etsintään ja työhakemuksien kirjoittamiseen) ja 14-16 osaamisesi kehittämiseen (esimerkiksi kursseihin, webinaareihin, lukemiseen, taitojesi ylläpitämiseen jne.).

Kun päivissäsi on rutiinia, tulee asioita tehtyä eikä siirrettyä niitä hamaan tulevaisuuteen. Aseta itsellesi tavoitteita vaikkapa viikkotasolla tai päivittäin. Kun aamulla päätät, että hoidat nämä 2-3 asiaa tänään, voit hyvällä omallatunnolla heittäytyä myös vapaa-ajanviettoon.

4. Liiku ja harrasta

Terveys on toiminta- ja työkyvyn tärkein tukipilari. Työsuhteen puuttuessa myös työmatkojen hyötyliikunta jää pois, joten on tärkeää pitää itsensä liikkeessä. Työnhaun aikana harrastaminen saattaa olla taloudellisesti haastavaa. On kuitenkin monta edullistakin tapaa pitää huolta kunnostaan, liikkua luonnossa ja nauttia kulttuurista. Kävelylenkki korttelin ympäri tai retki metsäpolulle virkistää mieltä ja kehoa. Netistä löytyy paljon maksuttomia jooga- ja kehonhuoltovideoita tai treeniohjelmia, joille voi osallistua milloin tahansa omasta olohuoneesta käsin. Moni kaupunki tarjoaa työnhakijoille alennuksia esimerkiksi uimahallien ja taidemuseoiden pääsylipuista. Uuden harrastuksen aloittaminen myös laajentaa verkostojasi ja kehittää uutta osaamista melkein huomaamatta.

Työnhaun aikana voit joka päivä valita toimistosi paikan itse. Lähde työskentelemään työnhaun parissa vaikka kahvilaan, kirjastoon tai puistonpenkille.

5. Älä jää yksin

Tapaa ihmisiä, ylläpidä ihmissuhteitasi ja verkostoidu uusien ihmisten kanssa. Lähde kaverin kanssa lenkille, tapaa vanhaa opiskelukaveria lounaan merkeissä, osallistu ammattiliittosi tapahtumaan tai käy konsertissa. Samassa elämäntilanteessa olevalta tutulta saat vertaistukea ja toinen ystäväsi voi inspiroida sinua vaikka kehittämään omaa yritysideaasi eteenpäin! Nauti ajasta, jonka voit sijoittaa omasta kunnostasi huolehtimiseen ja sinulle tärkeiden ihmisten tapaamiseen.

6. Päivitä työnhakutaitosi ajan tasalle

Jos olet jäänyt työttömäksi pitkän työsuhteen jälkeen tai olet muusta syystä suuntaamassa työelämään pidemmän tauon jälkeen, huomaat todennäköisesti, että työnhaun lainalaisuudet ovat muuttuneet. Videohakemukset, sosiaalisen median hyödyntäminen työnhaussa ja piilotyöpaikkojen metsästäminen ovat taitoja, jotka kannattaa ottaa haltuun. Luotsin duuniagentit ovat valmiita auttamaan sinua työnhakutaitojesi päivittämisessä. Duuniagentin kanssa voit päivittää työnhaun asiakirjat, napata uuden kasvokuvan ansioluetteloosi, kuvata videohakemuksen, saada tietoa piilotyöpaikoista ja vaikkapa harjoitella työhaastattelutilanteita varten. Duuniagentin kanssa voit myös keskustella mahdollisista osaamisen päivittämiseen liittyvistä tarpeista.

7. Hanki sparraaja

Oma valmentaja tukena tulevaisuutesi suunnittelussa on kullan arvoinen. Luotsista saat joensuulaisena maksutta oman duuniagentin, joka lähtee rakentamaan kanssasi sinulle sopivan kokoisia tavoitteita kohti tulevaisuuden työelämää. Sparraaja on tärkeä myös epäuskon hetkinä; joku joka tietää tilanteen, uskoo sinuun ja auttaa eteenpäin.

8. Huomaa itsessäsi hyvä

Vaikka matkan varrella tulisi mutkia matkaan eikä ensimmäinen eikä toinenkaan hakemasi työpaikka tärppäisi, muista ja huomaa se kaikki osaaminen ja hyvät ominaisuudet, joita sinussa on. Kun kiinnität huomion asioihin, joista voit olla kiitollinen ja mahdollisuuksiin, joita sinulla on, voit kulkea positiivisin mielin kohti tulevaisuutta. Löydä asioita, joista saat voimaa. Päiväkirjan kirjoittaminen, juoksulenkki, oma voimabiisi tai rauhoittava meditaatio; mikä tahansa toimii sinulle! Muista onnitella itseäsi pienistäkin onnistumisista ja suhtaudu itseesi myötätuntoisesti. Mieti, miten tsemppaisit parasta ystävääsi ja puhu itsellesi samaan kannustavaan sävyyn.

Luotsin duuniagentitauttavat sinua kaikissa työnhaun kysymyksissä. Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika agentille!

Lue myös aikasemmat vinkit:

  1. CV kuntoon!
  2. Motivaatiokirje, joka motivoi työnantajia kutsumaan Sinut haastatteluun.
  3. Tunnista osaamisesi, löydä vahvuutesi ja opi sanoittamaan niitä.
  4. Kirkasta tavoitteesi.
  5. Tutustu työnantajaan, se kannattaa.
  6. Onnistu työhaastattelussa
  7. LinkedIn -profiili työnhaussa
  8. Sosiaalinen media - näyteikkuna elämääsi
  9. Verkostojen voima - vinkit verkostoitumiseen
  10. Näkökulmia elinikäiseen oppimiseen

Viikottaiset työnhakuvinkit kotisohvalle voit tilata suoraan sähköpostiisi  TÄSTÄ

 

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

Tuttu duuniagentti, tuttu asiakas

Duuniagentti Ekaterina Väänänen , tai tuttavallisesti Katja, hoitaa Luotsissa ...

Kuvitus keikkatyönä – ensivaikutelmat Work Pilotsista

Nykypäivän työelämä on usein hyvin pirstoutunutta. Työsuhteet tapahtuvat pätkissä ja niiden...

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu

Sivu arviointi ja palaute