Blogi, sivun otsikko

Blogi

angle-left

Blogit

Pohjoiskarjalaiset yritykset toivovat tulevalta työllisyysalueelta lähipalveluja

Pohjois-Karjalan maakunnallinen TE2024-valmistelu etenee ja henkilöasiakkaiden palvelujen lisäksi myös työnantajien lakisääteisten palvelujen käytännön toteutus työllisyysalueella alkaa hahmottua. Tähän liittyen kysyimme huhtikuussa 2024 maakunnan yrityksiltä, mitä nykyisistä TE-palveluista yritykset olivat käyttäneet ja mitä toiveita heillä on vuoden 2025 alusta starttaavan Pohjois-Karjalan työllisyysalueen työnantajapalveluille. Vastauksia saimme tasaisesti miltei kaikista maakunnan kunnista.

Noin 40 % kyselyyn vastanneista yrityksistä kertoi olevansa tietoinen siitä, mitä lakisääteisten TE-palveluiden siirto kunnille vuoden 2025 alussa tarkoittaa. Kuitenkin enemmistölle vastaajista asia oli hieman epäselvä tai uudistuksesta ei tiedetty lainkaan.

Vastaajilta kysyttiin myös, mitä TE-palveluita yrityksessä oli käytetty aiemmin. Kaikkein käytetyimpiä palveluita olivat palkkatuella työllistäminen, työpaikkailmoituksen julkaisu TE-palveluissa, aloittavan yrittäjän starttiraha ja työkokeilu. Sen sijaan vastaajat eivät olleet käyttäneet täsmätyökykyisen työllistämisen tukea tai muutosturvaan liittyviä palveluja. Myös yhteishankintakoulutukset ja EURES-palvelut olivat vain yksittäisten vastaajien käyttämiä palveluita. Noin 10 % vastaajista ei ollut aiemmin käyttänyt lainkaan TE-palveluita.

Yritykset toivovat työllisyysalueelta erityisesti kasvokkaista lähipalvelua jokaiseen kuntaan, myös puhelinpalvelua ja sähköisesti netin kautta saatavaa palvelua toivottiin. Sen sijaan yrityskäyntejä ei koettu niinkään tärkeäksi palvelumuodoksi.

Sanallisissa vastauksissa toivottiin erityisesti palvelujen tehostamista, työnvälitykseen satsaamista sopivan työntekijän löytämiseksi, palvelun tavoitettavuutta ja nopeutta, eri toimialoihin erikoistuneita asiantuntijoita sekä aidosti vuorovaikutteista palvelua. Lisäksi vastauksista nousi esiin käytännön ehdotuksia osaavan työvoiman helposta ja nopeasta saatavuudesta. Keinoiksi ehdotettiin mm. pikahaastatteluja ja matalan kynnyksen tilaisuuksia työnantajien ja työnhakijoiden kohtaamiseksi.

Yrittäjien toiveisiin tuleva työllisyysalue tulee vastaamaan Yrityspalvelukeskuspisteillä, joita perustetaan jokaiseen Pohjois-Karjalan kuntaan ja joista yritykset saavat palvelua kasvotusten, mutta myös puhelimitse ja verkkopalvelujen kautta. Ajatuksena on, että palvelupisteet tulevat toimimaan myös kohtaamispaikkoina, koska samoissa tiloissa palvellaan myös työtä hakevia.

Lämmin kiitos kaikille kyselyymme vastanneille! Jo alkusyksystä on luvassa yrittäjille suunnattuja tilaisuuksia ympäri maakuntaa – toivottavasti saamme myös näihin tapaamisiin runsaasti alueen yrittäjiä!

Kirjoittajat: Marjatta Rummukainen ja Satu-Minna Piiroinen

Marjatta ja Satu-Minna työskentelevät Pohjois-Karjalan maakunnallisessa TE2024-valmisteluyksikössä. Heidän valmisteluvastuulleen kuuluvat erityisesti työnantajien TE-palvelut sekä Yrityspalvelukeskusverkosto.

Kuva: Yrityspalvelukeskusverkoston kuntakierros Polvijärvellä. Kuvassa vasemmalta alhaalta: Juha Saastamoinen (yritysasiantuntija, Business Joensuu) Satu-Minna Piiroinen ja Marjatta Rummukainen (valmisteluyksikkö),
oikealta alhaalta: Heikki Hallikainen (Polvijärven kunnanjohtaja), Anne Purmonen (Polvijärven kunnan työllisyyspalvelujen esihenkilö) ja Teuvo Mutanen (maaseutuasiamies, Pohjois-Karjalan maaseutupalvelut).

Kohti Pohjois-Karjalan työllisyysaluetta -blogikirjoituksissa seurataan työllisyysaluevalmistelun etenemistä.

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

TE24 työllisyysaluevalmistelun kuulumisia

Pohjois-Karjalan työllisyysalueen valmistelu starttasi toden teolla maakunnan kuntien päätettyä...

Työllisyysalueelle siirtyy osaava ja asiantunteva henkilöstö 

Työllisyyspalvelut siirtyvät kuntien ja kuntayhtymien vastuulle vuoden 2025 alussa....

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu

Sivu arviointi ja palaute