Blogi, sivun otsikko

Blogi

angle-left

Blogit

Puhtaasti asenteella: “Luotin siihen, millainen ihminen olen”

Työllistymistarina

Reetalle Luotsi merkitsi tukipilaria elämän käännekohdassa, jossa työttömyys ei ollut vaihtoehto päivääkään.

30-vuotias Reetta Tanskanen ehti työskennellä kahdeksan vuotta kaupan alalla määräaikaisten työsuhteiden putkessa, kunnes viime syksynä organisaatiossa käydyt yt-neuvottelut kirjoittivat tarinalle pisteen. Jos sisukkuutta vaati pätkätöiden kanssa pelaaminen, samaa sisukkuutta kysyttiin myös uudessa elämäntilanteessa työttömänä. 

"Työttömyys ei ollut minulle vaihtoehto. Olen uskonut aina siihen, että tekevä ihminen kyllä työllistyy."

Työttömäksi jäätyään Reetta selasi päivittäin avoimia työpaikkoja miettien, mitä ryhtyisi elämällään seuraavaksi tekemään. Elettiin marraskuun loppua, kun Reetta huomasi siivouspalveluyritys Puhdas Ilo Oy:n rekrytoivan uusia työntekijöitä riveihinsä. Ajatus alanvaihdosta alkoi saada tuulta alleen. Reetta kirjoitti työhakemuksen ja sai kutsun haastatteluun.

"Ajattelin, etten menetä mitään, jos kokeilen. Enkä voi tietää, ennen kuin olen kokeillut. Sillä ajatuksella kannustaisin muitakin."

Reetta on koulutukseltaan automaalari. Aiempi työkokemus puhtausalalta puuttui, joten työnantajan kanssa sovittiin, että työsuhde käynnistetään aluksi työkokeiluna. Asiat haluttiin tehdä oikein ja niiden toivottiin järjestyvän nopeasti. Reetta ilmoittautui työnantajan suosittelemana asiakkaaksi Luotsiin - ja johan alkoi tapahtua.

Kohtaaminen duuniagentti Anne-Maria Kankaiston kanssa jätti Reetalle kiitollisen mielen.

"Luotsissa on helposti lähestyttäviä ihmisiä, joiden kanssa ujommankin ihmisen on helppo jutella. Syntyi tunne, että tilanteestani ollaan oikeasti kiinnostuneita."

Reetta ajattelee, että asioiden järjestäminen itsenäisesti olisi ollut hankalampaa.

"Luotsi toimi molemminpuolisena tukipilarina sekä minulle että työnantajalle."

Luotsin ripeän toiminnan ansiosta työkokeilu saatiin käynnistettyä suunnitellusti vuoden alusta. Työkokeilusopimus kirjoitettiin kolmelle kuukaudelle, mutta kuinkas kävikään: tarkkasilmäinen työnantaja tunnisti pian Reetan osaamisen ja asenteen, ja vakituinen työsopimus solmittiin jo ensimmäisen kuukauden jälkeen. Palkkatukea yritys saa Reetan työllistämiseen puolen vuoden ajalta.

"Halusin työasioihini pysyvyyttä ja koin, että tämä yritys voi sen tarjota. Määräaikaisuuksien jälkeen tämä tuo elämääni toivottua varmuutta ja turvaa."

Vankkaa kokemustaan asiakaspalvelusta Reetta soveltaa myös siistijän työssään. Alalla pärjää pitkälle maalaisjärjellä ja vain tietämättömät kyselevät “missä sie niitä rappuja siivoot”. 

"Saan tehdä vaihtelevaa työtä hyvässä työyhteisössä, täydellä tuntimäärällä ja hyvillä välineillä. Mitä sitä ihminen muuta kaipaa?"

Mielekäs työ myös vahvistaa identiteettiä ja lisää itsetuntemusta.

"Asenteeni työn tekemiseen on kasvanut vuosien varrella. Kaupan alan vuodet olivat minulle hyvä kasvunpaikka. Ei 16-vuotiaana voi tietää, mitä elämältä haluaa. Kun konkreettisesti tekee työtä, ajatus muotoutuu."

 

MENOVINKKI:

Luotsissa järjestetään Puhtausalan teemaviikko 24.–28.2.2020. Tapahtuma on kaikille avoin!

 

 

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

Kiikarissa kesätyö?

Kesätyöpaikka on hyvä mahdollisuus tutustua työelämän pelisääntöihin, saada tuntumaa eri...

Kohti parempaa ajanhallintaa

Työelämä, opiskelu ja oman arjen hallinta vaativat kaikki yhtä asiaa: oman ajan hallintaa. Kun...

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu

Sivu arviointi ja palaute