Blogi, sivun otsikko

Blogi

angle-left

Blogit

SOMA-koti: Hyvä kiertää Jokikadulla

"Somamummot" Raija, Kaija ja Maija eivät jätä vähävaraisia pulaan.

Mitä tehdä, kun on muuttanut tyhjään kotiin, eikä ole varaa hankkia huonekaluja ja muita kodin tarvikkeita? Entä, jos tilanne onkin päinvastainen ja koti pursuaa tavaraa useilta eri vuosikymmeniltä?

Vastaus voi löytyä Soma koti -hankkeen lahjoitustavaratoiminnasta, jonka kautta saa konkreettista apua myös elämän kriisitilanteisiin, kuten eron tai tulipalon jälkeiseen uuden kodin perustamiseen.

Lahjoitustavaratoiminta vastaa käytännön tarpeeseen, esimerkiksi tilanteeseen, jossa nuori muuttaa ensiasuntoonsa, tyhjään kotiin, eikä ole rahaa mennä kauppaan.

– ”Nuori saa kaupungilta vuokra-asunnon ja katossa töpöttää pelkkä johto”, Soma-koti -hankkeen vapaaehtoistyöntekijä Kaija Lähteenmäki kuvailee. Lahjoitustavaroita on annettu myös statuksesta riippumatta henkilökohtaisen elämän katastrofin, kuten tulipalon tai homevaurion kohdanneille. Varsinkin keittiötarvikkeet ja ruuanlaittovälineet, kuten syvät lautaset, kattilat ja paistinpannut ovat olleet kysyttyjä.

SOMA-koti -toimintaa pyöritetään Jokikadun Taitamon tiloista käsin, jonne lahjoitustavaratoiminta muutti syyskuun alussa. Alun perin toiminta sai alkunsa Soma-hankkeesta, jossa oli mukana lastensuojelutaustaisia nuoria. Soma-kodin lahjoitustavaratoiminnasta vastasi tuolloin Josna, eli Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys ry. Nyt lahjoitustavaratoiminta on siirtynyt Joensuun kaupungin työllisyyspalvelujen alle, jonne myös Taitamo kuuluu.

Vähävarainen henkilö voi hakea Jokikadulta Taitamon tiloista kodintarvikkeita tai huonekaluja sosiaalityöntekijältään tai -ohjaajaltaan saatua lähetettä vastaan. ”Myös huonekalujen noutamiseen tarvitaan lupa sosiaalitoimesta”, Marko Rautiainen Taitamon liikkuvasta tiimistä muistuttaa.

Vapaaehtoistyön voimakolmikko

Lahjoitustavaratoiminnan vapaaehtoistyöntekijät Raija Pakarinen, Kaija Lähteenmäki ja Maija Korhonen päivystävät Jokikatu 8:n yläkerrassa maanantaisin ja torstaisin klo 12-15. "Kaija, Maija ja Raija" ovat tekeviä ihmisiä, käsityöihmisiä ja ystävyksiä, jotka nauttivat vapaaehtoistyöstä. Kolmikon ystävyys juontaa juurensa 1970-luvulle, jolloin he työskentelivät hoitajina kirurgian päivystysosastolla Joensuun keskussairaalassa. Vaativa ja kiireinen vuorotyö tuntui myös palkitsevalta, kun asiat sai hoitumaan ja näki potilaiden parantuvan. Tuohon aikaan tiimeistä ei puhuttu mitään, mutta Kaija, Maija ja Raija muodostivat itseohjautuvan ryhmän, joka suhtautui työhönsä sitoutuneesti. Vapaaehtoistyössä he juttelevat mielellään asiakkaiden kanssa, mutta tärkeää on myös taito kuunnella.

 

– ”Jos henkilö on pahassa tilanteessa, kyselyissään pitää olla hyvin hienovarainen”, Kaija sanoo. 

Soma-kotiin otetaan vastaan ehjiä ja puhtaita kodintarvikkeita, kuten astioita, ruuanlaittovälineitä, verhoja ja lakanoita. Myös leluja on saatu lahjoituksena.

Käyttövaatteita ei kuitenkaan oteta vastaan tilanpuutteen vuoksi. Kuka tahansa voi lahjoittaa tavaroita:

– ”Sellaisia, joita itsekin ostaisi”, Raija, Kaija ja Maija muistuttavat.

Raija, Kaija ja Maija eivät jätä asiakasta pulaan: he opastavat, mitä tarvikkeita tyhjään kotiin kannattaa ottaa mukaan ja millaisessa astiassa paistaa makkarat ja kasvikset, millaista kulhoa voi käyttää leipomisessa, tai mihin astiapyyhettä tarvitaan. Nuorella ihmisellä ei välttämättä ole ollut kotia ennestään, tai ketään neuvomassa arjen asioissa.

– ”Myö ollaan vähän niinkuin äitejä tai emoja”, Kaija kertoo.

Nuoret eivät kuulemma pistä neuvoja pahakseen. Naiset arvelevat, että neuvot saattavat mennä paremmin perille, kun niitä ei anna oma äiti. Myös villasukkia on saatu lahjoituksena ja naiset neulovat niitä itse. Villasukkia Raija, Kaija ja Maija saattavat tarjota vaikkapa nuorelle, jolla on nilkat paljaana. He ovat ommelleet myös kangaskasseja, patalappuja, esiliinoja ja tyynyjä vanhoista verhoista ja kankaista. Verhojakin on joskus tullut ommeltua, jos asiakkaalta sellaiset ovat puuttuneet.

– ”Jos asiakkaita ei käy, myö neulotaan ja parannetaan maailmaa”, Kaija kiteyttää.

Asiakkaat ovat kiitollisia saamastaan avusta:

 – ”Moni on sanonut, että tää on kuin joulu”, Kaija jatkaa.

 

 Taitamon Liikkuva Tiimi kuljettaa

Isoja kodintarvikkeita, kuten huonekaluja ei tarvitse raahata kotiin itse, vaan apua voi pyytää Taitamon liikkuvalta tiimiltä. Lahjoituksena saadut huonekalut ja muut isommat kodin tavarat on koottu Jokikatu 8:n alakertaan, jonne yksityishenkilöt ovat lahjoittaneet esimerkiksi sänkyjä, kirjahyllyjä, sohvia ja ruokapöytiä tuoleineen. Taitamon liikkuva tiimi auttaa myös huonekalujen lahjoittajia hakemalla tavarat Jokikadulle.

SOMA-koti -toiminnassa kiteytyy yhteen hiileen puhaltamisen voima. Yhdelle ylimääräinen kodintarvike löytää Soma-hankkeen kautta uuden kodin, jossa vaikkapa vanha sohva tai valaisin tulee todelliseen tarpeeseen.

 

SOMA-koti lahjoitustavaratoiminta on suunnattu kaikenikäisille vähävaraisille.
Teemat:
- lahjoitustavaroiden haku ja toimittaminen eteenpäin SOMA-koti toiminnan kautta
- lahjoitettujen kalusteiden ja kodintavaran puhdistus ja pienet korjaukset

Yhteystiedot: 
Jokikatu 8, 80220 Joensuu
Aki Halonen
Puh. 050 576 6940
aki.halonen@joensuu.fi

Teksti: Anna Rantanen
Kuvat: Stefan Da Bastelier

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

Työllistymistarina: Ravintola-alalta HR-koordinaattoriksi

Eveliina Lehto , 33, teki pitkän uran ravintola-alalla niin työntekijänä kuin esihenkilön...

Online- osaajavalmennus lähtölaukauksena uudenlaiselle rekrytointikonseptille

Luotsin yritysagentit järjestivät syksyllä yhdessä kolmen yrityksen kanssa Sinustako...

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu

Sivu arviointi ja palaute