Blogi, sivun otsikko

Blogi

angle-left

Blogit

Työelämätaidoissa asenne ratkaisee?

“ Asenne ehkä mielletään kliseeksi jossakin, mutta se ei sitä ole. Oikea asenne korvaa monta puutetta.”

Kuvittele, että olet asiakkaana lähikaupassa. Kassatyöntekijä vastaa tervehdykseesi hymähdyksellä huppunsa uumenista. Hän vajoaa yhä syvemmälle tuoliin ja haukottelee lukiessaan ostostesi viivakoodeja. Et saa työntekijään katsekontaktia. Kun poistut paikalta, hän ottaa puhelimen esiin ja alkaa skrollata. Kiitos asioinnista jää saamatta. Kuulostaako tutulta? Ei pitäisi, mutta valitettavasti lähes jokainen meistä on joskus ollut asiakkaana vastaavanlaisessa tilanteessa.

Työelämätaidot eivät ole rakettitiedettä, mutta silti niiden puute nousee yhä useammin esille keskustelussa työnantajien kanssa. Esimerkiksi Riveria ammattikoulu mainitsee tärkeimmiksi työelämätaidoiksi asenteen, oma-aloitteisuuden, aktiivisuuden sekä vuorovaikutustaidot. Myös ammattitaito on tärkeää, mutta pelkkä tutkintotodistus ei yleensä riitä työpaikan saamiseen. Ei nykyään, kun koulutustarjonta ja kouluttautuminen lisääntyvät huimaa tahtia. Kouluttautumisen merkitystä painottava yhteiskunta voikin osaltaan luoda harhakäsityksiä siitä, ettei mikään muu enää merkitse työelämässä. 

Mutta millaisia taitoja ja ominaisuuksia työnantajat arvostavat työntekijöissään? 

“Positiivinen aktiivisuus, mielenkiinto tehtävää ja työtä kohtaan, halu oppia, työtehtävän ja tilanteiden mukaiset taidot. Ihmisen pitää osata huomioida tilanne ja käyttäytyä normaalien kohteliaisuussääntöjen mukaisesti” toteaa ProKitchen Finland Oy:n toimitusjohtaja Arto Korhonen. 

“Meidän hommaan ei löydykään valmiita tekijöitä. Käytännössä meillä on aina puolesta vuodesta vuoteen prosessi, jonka aikana työntekijä oppii kaikki tässä työssä tarvitsemansa taidot. Perusalkeissa pääsee pitkälle, kun on reipas, työteliäs, hyvät sosiaaliset taidot ja totta kai, kun työ on fyysistä, niin hyvä kunto pitää olla” kommentoi vuorostaan Suomen Muuttofirma Oy:n toimitusjohtaja Pasi Penttinen.

“Tietysti asiakaspalveluasenne, oma-aloitteisuus ja tiedon etsiminen, työstäminen ja soveltaminen. Eli että osaa etsiä tietoa tuolta meidän Intrasta. Myös ihan perusasiat, eli työyhteisötaidot, palveluasenne ja avoimuus. Pitää olla kykyä sopeutua muuttuviin tilanteisiin. Kyllä mie nään tärkeenä myöskin sen, että noudatetaan työpaikan yhteisiä pelisääntöjä” summaa Terveystalon asiakaspalvelukeskuksen toimipaikan päällikkö Johanna Laatikainen.

Entä mitä seikkoja ei koeta hyväksi työyhteisön ilmapiirille?

“Pessimistisyys ja negatiivisuus työpaikalla on ihan myrkkyä, mutta sellaista meillä ei onneksi olekaan. Jokaisen täytyy auttaa toinen toistaan ja täytyy pystyä luottamaan työkavereihin. Meillä täytyy ennen kaikkea miettiä, mitä tekee. Kun kuitenkin ollaan koko ajan sähkön, jopa sähkön ja veden, kanssa tekemisissä. Harkitseminen on tärkeää, huolimattomuus ja hutilointi ei sovi tähän työhön.” Korhonen sanoo. 

Penttinen on samoilla linjoilla:

“Meillä tahdotaan, että työ on tehokasta. Porukan tulee olla hyvä ja tehdä töitä tehokkaalla tahdilla, mutta huolellisesti. Kun on olemassa se aihio hyväksi muuttomieheksi tai -naiseksi, niin sillä pääsee pitkälle.”

“Se, että ei noudateta niitä työpaikan pelisääntöjä. Pitää olla ajoissa töissä, ja pitää tauot silloin kun ollaan sovittu. Meillä on sovittu, että jokainen vaikuttaa omalta osaltaan työhyvinvointiin ja jos on jotain epäkohtia, ne tuodaan esille” kertoo Laatikainen.

Yhteiset pelisäännöt ja se, mitä arvoja painotetaan, voivatkin vaihdella hyvin paljon työpaikkojen ja alojen välillä. Tutustu siis etukäteen mahdolliseen työnantajaasi  ja siihen, millaisiin toimintatapoihin ja arvoihin olet sitoutumassa. Sinun tulisi olla valmis toimimaan niiden mukaisesti. Mikäli olet jostakin epävarma, kysy työpaikasta tarkempia tietoja. 

Yhtä asiaa työnantajat tuntuvat peräänkuuluttavan erityisen paljon:

“ Asenne ehkä mielletään kliseeksi jossakin, mutta se ei sitä ole. Oikea asenne korvaa monta puutetta. “, mainitsee Korhonen.

“Me etitään aina niin sanotusti sellaisia “hyviä tyyppejä”, asenne ratkaisee paljon kaikessa.” Laatikainen jatkaa. 


Työelämätaitoja voi myös etukäteen harjoitella. Esimerkiksi Joensuun työllisyyspalvelujen Luotsi tarjoaa henkilökohtaista, maksutonta ohjausta ja valmennusta työelämään liittyvissä asioissa. Duuniagentti voi auttaa sinua löytämään ja sanoittamaan omia vahvuuksiasi, ja Luotsin asiakkaana pääset halutessasi harjoittelemaan työhaastattelua.

On kuitenkin hyvä muistaa, että parhaansa tekeminen haastattelussa ei riitä, vaan oikean asenteen ja käytöksen tulisi näkyä myös työpaikalla. Lisäksi kannattaa käyttää hetki pohtiakseen, mitä itse odottaisit työnantajan saappaissa – millainen sinun mielestäsi on hyvä työntekijä?

Kuten työnantajien puheesta käy ilmi, perustaidoilla pärjää pitkälle, eikä hyviä käytöstapoja suotta painoteta. Kun hallitset työyhteisössä toimimisen, sinulla on tarvittavat eväät kehittyä loistavaksi työntekijäksi. Ammattitaito kehittyy työskentelyn ja koulutuksen myötä.
 

Teksti: Hanne Hynynen
Lähteet:
https://www.riveria.fi/riveria/valmistuneelle/tyonhaku/

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

Kun uni ei tule - Mistä apua uniongelmiin?

Topakka on Joensuun kaupungin työllisyyspalveluiden hallinnoima hanke, jonka...

Ratkaisevia kohtaamisia Luotsin kautta.

Työelämästä puhuttaessa mainitaan yhä useammin työvoiman ja avoimien työpaikkojen kohtaamisen...

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu

Sivu arviointi ja palaute