Saimaannorppa (Pusa hispida saimensis) on vain Suomessa Saimaan järvivesissä asustava norpan erittäin uhanalainen ja rauhoitettu alalaji, Suomen ainoa kotoperäinen nisäkäs sekä suomalaisen luonnonsuojelun ja luonnonsuojeluliiton symboli, suomalaisen matkailuimagon pönkittäjä. Ei ole lainkaan tavatonta, että useat silmäparit jäävät seurailemaan Norppaliven perinteistä kevätstreamia Saimaan laineiden zenmäisen autereisesta liplatuksesta, jos siellä vaikka vilahtaisi Pullervo pötköttelemässä kivellä välittämättä tuon taivaallista, mitä maailmalla tapahtuu.
Luotsilla oli tilaisuus jututtaa Ilona Karjalaista, joka päätyi Metsähallituksen viisivuotiseen norppahankkeeseen saatuaan maisterin paperit Itä-Suomen yliopistolta. Hän työskentelee sen tiedotuksen ja viestinnän parissa helmikuusta ainakin ensi kesään asti. Kuuden vuoden biologian opintojen aikana Karjalainen sai aineopettajan pätevyyden sekä opiskeli maantietoa, pedagogiikkaa ja eläintiedettä. Opettajan ura jäi lopulta muutamaan sijaisuuteen eikä hänestä tullut biologian tutkijaakaan, sillä viestintä vetosi enemmän. Karjalainen kokee, että biologin koulutuksesta on kuitenkin hyötyä nykyisissä tehtävissä, sillä hän tietää mistä puhuu ja vähintäänkin tietää, mitä norpat ovat. Suomessa tieteellinen saimaannorppatutkimus on keskittynyt UEF:iin, josta on valmistunut paljon norppien parissa työskenteleviä tutkijoita.
Viestinnän suhteen Karjalainen kertoo olevansa itseoppinut. Kokemusta tiedottamisesta visuaaliseksi ihmiseksi itseään kutsuva Karjalainen on kuitenkin ehtinyt hankkia teini-ikäisestä saakka yhdistystoiminnan ja harrastusten kautta. Pitkäaikaisin elämäntapa hänellä on koiraharrastus ja koiraurheilu, josta on esimerkkinä neljättä vuotta käynnissä oleva pesti valtakunnallisen Collieyhdistyksen sihteerinä ja tiedottajana somekuvaa luomassa. Partioharrastus vei Karjalaisen luontoon vaeltamaan ja retkeilemään, ja siellä sekä muissa harrastuksissa hankittu lasten ja nuorten ohjauskokemus ohjasi suunnitelmia opettajuuteen. Työkokemustakin hän on ehtinyt vuosien varrella hankkia kesätöissä, siivoojana, keskussairaalan osastosihteerinä ja lukion jälkeisenä välivuotena kouluavustajana entisellä yläasteellaan, jopa maastoassistenttina hyttystutkimuksessa.
Karjalainen oli jo aiemmin hakenut Metsähallitukselle töihin muutamaankin otteeseen ja jännitti, pääsisikö tällä kertaa haastattelukierrokselle asti – kyllä hän pääsi ja työpaikkakin tuli. Varsinkin retkeilykokemus vaikutti suuresti valintapäätökseen, sillä osana norppahanketta on pitää huolta Itä-Suomen kansallispuistoalueen viestinnästä. Norppahankkeen päätehtävänä sen sijaan on suunnitella fyysisiä infopisteitä ja hoitaa hankkeen viestintää, toimia toisin sanoen asiakasviestinnän suunnittelijana.
Karjalainen tekee töitä pääsääntöisesti etänä kotonaan Joensuussa ja kokee etätyön sopivan itselleen hyvin. Muussa tapauksessa sijoituspaikkana olisi ollut Savonlinna, jossa Metsähallitus operoi hanketta, ja pitkät työmatkat eivät olisi olleet mielekkäitä. Kaksiossa työn ja vapaa-ajan erottaminen on ollut toisinaan vaikeaa, mutta hän on hyödyntänyt joskus yliopiston ryhmätyötiloja.
Toisaalta fyysiset infopisteet mahdollistavat reissailun; esimerkiksi haastattelua edeltäneenä viikonloppuna. Karjalainen vietti kolme täyttä työpäivää isoilla messuilla esittelemässä hanketta, Itä-Suomen puistoaluetta ja Saimaan alueen kansallispuistoja. Koska hanke on iso ja EU-rahoitteinen, siltä edellytetään näkyvyyttä. ”Saimaannorpan näkyvyydestä täytyy levittää tietoa, ja se vaatii sitä, että jalkaudutaan Saimaan alueelle kertomaan tietoa”, Karjalainen kertoo.
Messumatkojen lisäksi Karjalainen on päässyt jo työrupeaman alkuvaiheessa luontoon järjestämään Itä-Suomen puistoalueelle retkeilykuvauksia ja kilpailuttamaan valokuvaajia, toimimaan joskus itsekin mallina. Metsähallituksen uuden brändin ja konseptin mukainen vuodenaikojen ja kohteiden mukaan räätälöity kuvapankki kun ei täyty itsestään. Norppahankkeeseen on lisäksi tilattu esimerkiksi piirroskuvia. Perinteisen ”mikä on parasta työssäsi” -kysymyksen kohdalla Karjalainen mainitseekin empimättä retkeilykuvaukset, sillä perusarkeen verrattuna on niin erilaista olla koko päivä maastossa.
Viestintätyön vapauden Karjalainen on kokenut yllättävänä. Siinä missä eräät aiemmat työnkuvat ovat olleet enemmän rutiininomaisia, työssään Metsähallituksella Karjalainen saa haastaa itseään ja käyttää luovuutta sekä vaikuttaa omiin työjärjestelyihinsä. Karjalaiselle annettiin heti paljon sellaista itsenäisyyttä, jota aikuiselta korkeakoulutetulta ihmiseltä luultavimmin oletettiinkin. Myös työnkuvan laajuus tuli hänelle yllätyksenä, mutta työtä tehdessä oppi ja tarkentui, mitä kaikkea siihen kuuluu – myös yhteistyötä eri tahojen kanssa hyvin liukuvasti.
Karjalainen tekee töitä esimerkiksi Järvi-Suomen puistoalueen viestintäpäällikön kanssa ja hoitaa Kolin kiireisen asiakaspalvelun kanssa Vaara-Karjalan (mm. Koli, Ruunaa, Petkeljärvi) viestintää, tiedottamista ja luonnonhoito-, luonnonsuojelu- ja ennallistamistöitä. Saimaannorpan nimen vuoksi myös Saimaan kansallispuistojen (Linnansaari, Kolovesi) tiedotus on Karjalaisen vastuualuetta. Hänestä tuntuukin, että lopulta kaikki viestintä linkittyy kaikkeen.
Työssään Karjalainen on joutunut oppimaan myös ajankäyttöä ja aikataulutusta, jolle opiskeluaikana ei ollut niin tarkkaa tarvetta vasta kuin graduvuotena. Kevään priorisointikoulutuksessa hän otti kanban-taulun omakseen erotellakseen kiireelliset tehtävät vähemmän kiireellisistä ja pieniksi osiksi pilkottuina. Tehtävän valmiiksi ruksaaminen tuntuu Karjalaisesta tyydyttävältä, ja onpa hän kokeillut Pomodoro-ajanhallintatekniikkaakin.
Karjalainen on ollut myös Luotsilla asiakkaana, ja hän pitää palvelua tosi hyvänä. ”Sellainen pitäisi olla joka Suomen kaupungissa”, hän kehuu. Duuniagentti tuki häntä monessa asiassa: työpaikkojen bongailussa, antoi paikkahakuehdotuksia, oikoluki CV:n ja oli ennen kaikkea helpottavana säännöllisenä juttuseurana. Luotsin tarjoama uraohjaus oli hänelle se isoin apu ja sysäys. Kymmenen viikon tiiviissä ohjaussetissä päästiin opon tuella vielä syvemmin kaivelemaan asioita, joita ei ollut tullut niin syvällisesti edes ajateltua, kuten omia työskentelytapoja ja työllistymistä.
Kun Karjalainen empi koulutuksen hyötyä töiden saannin kannalta ja uudelleenkoulutuksen mielekkyyttä näin lyhyen ajan sisällä valmistumisesta, opo palautti takaisin ajattelemaan, että ympäristöasiat ja biologiaan ja viestintään liittyvät asiat ovat se oma juttu. Karjalaisesta tuntui hassulta, miten monta ohjauksessa listattua kriteeriä Metsähallituksen työpaikkailmoitus täytti. Ei hän olisi uskaltanut tai kehdannut hakemusta edes lähettää ilman Luotsin tukea. ”Ei hakemuksesta tarvitse potea huijarisyndroomaa, kun sen avulla kuitenkin pääsi myöhemmin töihin”, Karjalainen kiteyttää.
Karjalaisella siis pyyhkii töiden puolesta hyvin, mutta entäpä saimaannorpat, miten niillä nykyään pyyhkii? Jopa ennätyksellisesti kahden hyvän lumitalven siivittämänä, sillä tänä keväänä syntyi 92 kuuttia saimaannorppakantaan, jota on tällä hetkellä reilut 400, eli parempaan suuntaan ollaan menossa. WWF:n pyörittämän ja löhöilevät otukset kansan syvissä riveissä popularisoineen Norppaliven avulla Metsähallitus lisäksi seuraa saimaannorppakantaa. Katseet kääntyivät tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Itämerelle, jossa Norppalive selvitti keinoja itämerennorpan suojelulle. Nämä yksilöt tosin pulahtivat kesän korvilla syvemmille, viileämmille vesille.
Saavutuksia ei pidä ottaa Karjalaisen mukaan itsestäänselvyytenä, sillä ilmastonmuutos ja ihmistoiminta etenevät ja suojelutoimenpiteitä ja tiedon levittämistä vaikkapa messustandeilla tarvitaan. Tosin ihmiset ovat nyt kiinnostuneempia saimaannorppien sijasta messuilla esitettävistä retkeilykohteista, sillä koronavuosien vuoksi Suomen sisäinen retkeilubuumi on noussut räjähdysmäisesti, jonka vuoksi tarvitaan aktiivista viestintää ja sometusta. Kaikkien tiedossa kun ei esimerkiksi välttämättä ole, miten kansallispuistoissa tai retkeilykohteissa tulee toimia.
Kun kokemusta on Karjalaiselle töistä kertynyt, sitä hän myös mielellään jakaa. Hän onkin oivaltanut, että kun CV:ssä on listannut pitkään vain palkkatyökokemuksia, hänelle isona tekijänä on ollut harrastus-, yhdistys- ja järjestöpuolelta saatu kokemus ja osaaminen, eli myös hyödyntäisi vapaa-ajalla hankittua osaamista ja kertoisi siitä. Karjalaiselle vapaaehtoistyö on antanut ja opettanut niin paljon, että sillä on ollut tosi iso merkitys, olipa viestinnän koulutusta tai ei. Silti tietää, että on siinä hyvä.
Karjalainen on todella onnellinen päästyään Metsähallitukselle töihin ja saatuaan omaa koulutusta ja muualla hankittua osaamista vastaavan työn, vaikka aluksi jännittikin, miten hän pärjäisi itsenäistä suunnittelua vaativissa asiantuntijatehtävissä. Ei edes tarvinnut muuttaa tai kouluttautua uudelleen. Voisi siis sanoa, että jos Karjalainen olisi saimaannorppa, hän löysi itselleen juuri sopivan köllöttelykiven, jolta sukeltaa välillä seikkailemaan Saimaan syvyyksiin.
Teksti: Juha Kuosmanen
Kuvat: Jenna Kankkunen ja Ilona Karjalainen
