Blogi, sivun otsikko

Blogi

angle-left

Blogit

Työvoiman tarve yllätti yrittäjän

Työllistämistarina: Kun työvoiman tarve yllätti jäähallin kunnostustöissä, löytyi Luotsin kautta ripeästi lisätyövoimaa.

Heinäkuun alussa oltiin jännän projektin äärellä, kun tutustuimme Joensuun kilpajäähallin kunnostustyömaalle. Päämääränämme oli haastatella Luotsin puoleen kääntynyttä yrittäjää, joka sai kauttamme lisää työvoimaa käynnissä olleeseen kunnostusprojektiin. Paikan päällä meille annettiin kypärät ja huomioliivit, jotka saivat olon erityiseksi. Pääsimme työmaalle, jonne ulkopuolisilta oli pääsy kielletty. 

Hämärän jäähallin sivuilla loistivat yksittäiset valot ja tunnelma oli käsin kosketeltavaa - ainakin näin maallikon mielestä. Yllätyimme kuullessamme, että Säiliömestarit Oy:n työmaa sijaitsikin katon rajassa, josta kaikki heidän työntekijänsä löytyivät. Työtä varten oli tärkeää oppia käyttämään muun muassa nosturia. 

”Kaikki aika, mikä ylhäällä ollaan, se pitää käyttää hyväksi” Säiliömestarit Oy:n toimitusjohtaja Mikko Sorsa totesi alkuun.

Mistä tämä kaikki lähti?

Kilpajäähalli kaipasi kunnostamista. Pääurakoitsija Metallipalvelu Hartikainen Oy palkkasi avukseen aliurakoitsijoita, joista yhtenä toimii Säiliömestarit Oy. Yrityksen päämääränä oli poistaa maali jäähallin kattoristikoista.

Työtä löytyikin lopulta yhteensä kolmen kilometrin matkalta. Kattoristikoista löytynyt maalityyppi saatiin pois vain hiomalla, joka asetti tietynlaisia vaatimuksia niin yritykselle kuin työntekijöillekin. Työmäärän paljastuttua oletettua suuremmaksi todettiin, että nyt tarvittiin ripeästi lisää työvoimaa. Säiliömestarit Oy:n toimitusjohtaja Mikko Sorsa otti asian hoitaakseen.

Mikko lähti selvittämään internetistä mahdollisia toimijoita ja törmäsi Luotsiin. Suorilta hän soitti meille ja kertoi tarvitsevansa työntekijöitä. Luotsin päässä yritysagentti Riitta Nyberg otti ohjat käsiinsä ja alkoi kysellä duuniagenteilta ratkaisua pikaiseen työvoimatarpeeseen.

Selvittelyn lomassa otettiin huomioon, että potentiaaliselta työntekijältä tuli löytyä työturvallisuus-ja tulityökortit. Lisäksi tarvittiin fyysistä voimaa, reipasta henkeä ja rohkeutta työskennellä 15 metrin korkeudessa. Luotsin avulla työmaalle saatiin kaksi työntekijää, jotka tarttuivat päättäväisesti toimeen.

Joensuussa kunnostetaan kilpajäähallia. Työmäärän yllättäessä Mikko Sorsa otti yhteyttä Luotsiin ja kertoi toiveistaan. Säiliömestarit pääsivät työllistämään Luotsin avulla kunnostusprojektiin kaksi uutta käsiparia.

Luotsin kanssa yhteistyössä

Mikko kertoi ottaneensa yhteyttä Luotsiin kaksi kertaa ja totesi yhteistyön sujuneen luontevasti. Hänen sanojensa mukaan yritysagenttimme Riitta suhtautui hänen toiveisiinsa asiallisesti ja kuunteli häntä. Yhteistyö oli jouhevaa, vaikka kiireestä johtuen siinä vaadittiin nopeaa sykettä. Kysymys kuuluikin, millaiselta Riitta hänen mielestä vaikutti?

“Erittäin aikaansaavan oloinen ihminen kyllä. Ja hyvin ulospäinsuuntautunut ja positiivinen .. kuunteli, mitä halluun ja yritti ehtii sitä, mitä mie toivoin”, Mikko tiivistää. 

Yhteistyön tuloksena Mikko pääsi haastattelemaan potentiaalisia osaajia. Tälle työmaalle toivottiin työntekijältä tietynlaista reippautta ja pätevyyttä. Kunnostusprojektiin palkattiin kaksi henkilöä, joista ensimmäinen pääsi työn makuun heti seuraavana päivänä ja toinen samana päivänä haastattelusta.

Työvoiman lisäksi yritys sai kauttamme tukea palkkaukseen. Tästä Mikko ei ollut aiemmin tiennytkään ja otti tuen positiivisesti vastaan. Luotsin kautta työllistetyistä henkilöistä saa työllistämisen kuntalisän, joka on arvoltaan kuluvan vuoden loppuun saakka 700 euroa kuussa. 

Mikko kertoi Luotsin hyviin ominaisuuksiin kuuluvan yhteydenottojen sujuvuus ja nopeus. Luotsilta vastattiin hyvällä vasteella puhelimeen ja meiltä soitettiin tarvittaessa myös hänelle takaisin. Yrittäjä totesi olleensa tyytyväinen siihen, että Säiliömestarit saivat avullamme kunnostusprojektiin kaksi hyvää työntekijää.

Tyytyväistä palautetta

Otimme yhteyttä pääurakoitsijaan sähköpostitse ja kysyimme Metallipalvelu Hartikainen Oy:n toimitusjohtajalta lyhyesti kunnostusprojektista. Toimitusjohtaja Vesa Kähkönen kirjoitti olleensa tyytyväinen Säiliömestareiden työpanokseen - melko haastavasta projektista huolimatta aliurakoitsija oli vastannut haasteisiin hyvin omalla työpanoksellaan.

Luotsin kautta työllistettyjen työpanosta tarvittiin työmaalla projektiluontoisesti noin puolentoista kuukauden ajan. Mikko Sorsa kertoi käyttävänsä heidän apuaan mielellään myös tulevaisuudessa, jos samanlainen projekti tulisi vastaan. Kun yrittäjältä kysyttiin, voisiko hän ottaa vastaavissa tilanteissa Luotsiin yhteyttä, hän vastasi hymyillen “Ehottomasti”. 

Haastattelun päätteeksi kysyimme Mikolta, mitä hän haluaisi kertoa muille yrittäjille ja työvoimaa tarvitseville Luotsista: 

Hyvällä tuurilla saa pirun hyviä työntekijöitä. Myös sieltä.” yrittäjä päättää määrätietoisesti.

Luotsin viestintätiimi pääsi haastattelemaan Säiliömestarit Oy:n toimitusjohtajaa Joensuun jäähallille.


TAUSTAA
 
Mikä duuni? Joensuun kilpajäähallin remontti
Kuka otti Luotsiin yhteyttä? Aliurakoitsija Säiliömestarit Oy
Kenellä päävastuu? Pääurakoitsija Metallipalvelu Hartikainen Oy

 

Säiliömestarit Oy

Joensuulaisen Säiliömestarit Oy:n erityisosaamiseen kuuluu öljysäiliöiden puhdistus ja tarkistus sekä hiekkapuhallus. Sorsan serkukset ovat päätyneet yrittäjiksi yritysmyynnin kautta. Antti toimii hallituksen puheenjohtajana ja Mikko yrityksen toimitusjohtajana. He toimivat jäähallin kunnostuksessa aliurakoitsijoina.

Metallipalvelu Hartikainen Oy

Juukalaisen Metallipalvelu Hartikainen Oy erityisosaamiseen kuuluu kantavien teräsrakenteiden ja traktorilla vedettävien työkoneiden valmistus. Yrityksessä toimii tällä hetkellä 26 henkilöä. Julkisen tarjouskilvan voittamisen myötä he toimivat neljän kuukauden pituisessa kunnostusprojektissa pääurakoitsijoina.


Luotsi

Luotsin tavoitteena on toimia vaivattomana linkkinä työnantajien ja osaajien välillä. Luotsilla on liki 1700 asiakasta (07/20), joilla on osaamista laidasta laitaan.

Duuniagentit kohtaavat asiakkaansa ja oppivat siten tuntemaan heidän vahvuutensa. Tämän avulla agenteilla on varmuutta ehdottaa potentiaalista ja työhön sopivaa henkilöä toivottuun tarpeeseen. Tarvittaessa duuniagentit auttavat pohtimaan myös muita tulevaisuuden kuvioita.

Yritysagentit kohtaavat yrityksen edustajat ennakkoluulottomasti ja tarttuvat toimeen yritystä kuunnellen. Tarvittaessa yhteistyö voi sujua hyvinkin nopealla aikataululla. Tavoitteena on, että oikeat henkilöt ja oikeat duunit kohtaavat toisensa.

Teksti: Sanna Hyvönen

Kuvat: Mika Salmi

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

Ladan uusi alku - autopajan kautta takaisin työelämään

Jukolankadun autopajalla ollaan vielä täydessä työn touhussa, vaikka työpäivän pitäisi olla jo...

Haaveissa yrittäjyys? Toteuta unelmasi kesäyrittäjänä!  

Monella on unelmia yrittäjyydestä mutta siihen liittyvät riskit jarruttelevat toimeen...

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu

Sivu arviointi ja palaute