Mistä löydetään tekijät? Työvoiman saatavuuden odotetaan muodostuvan monen yrityksen menestyksen tulpaksi tulevina vuosina. Haasteiden edessä on myös leipomoala, joka Suomessa työllistää 7000 ihmistä. Matti Meikäläisen mielikuva leipureista voi olla pullantuoksuinen. Työ on todellisuudessa melko fyysistä eivätkä kaikki innostu kaksivuorotyöstä tai aikaisista heräämisistä.
Myös Rantakylässä sijaitsevalla Joen Leipureiden leipomolla tarvitaan paljon käsipareja leipien, kukkojen ja rinkeleiden pyöräyttelyyn. Täällä orastavaan työvoimapulaan herättiin jo kymmenisen vuotta sitten.
— Huomasimme, että oli koko ajan vaikeampaa saada palkattua suomalaisia. Kiinnostuneita ja motivoituneita ei kerta kaikkiaan löytynyt riittävästi, yrittäjä Ville Kokkonen muistelee.
Joen Leipureille ensimmäiset maahanmuuttajataustaiset työläiset tulivat Kaukoidästä, Thaimaasta ja Filippiineiltä. Haasteitakin oli, osa todella yllättäviä.
— Thaimaalaiset eivät millään olisi halunneet pitää taukoja. Heille piti moneen kertaan painottaa, että tauot on pidettävä – ja heidät piti viedä niille tauoille. Niistäkin tahtoivat karata töihin kesken kaiken, Ville hämmästelee.
Ville Kokkonen kehuu maahanmuuttajien kykyä oppia, sopeutua muuttuviin tilanteisiin ja tietysti ahkeruutta.
Tahdolla ja toista opastamalla
Yhteisen kielen puutetta pidetään usein suurimpana esteenä ulkomaalaisen työllistämiselle. Joen Leipureilla asiaa on lähestytty käytännönläheisesti.
— Yhteistä kieltä ei ihan joka kohdassa tarvita. Työtä voi opettaa myös esim. esimerkkiä näyttämällä ja oppia matkimalla, Ville Kokkonen muistuttaa.
Tarvittaessa apuna ovat olleet samaa kieltä puhuvat työkaverit. Kokeneemmat opastavat muutenkin uusia, kuten muutenkin työpaikoilla on tapana. Ulkopuolista tulkkia ei ole toistaiseksi tarvittu.
— Ratkaisevaa on ollut molemminpuolinen tahto ymmärtää toisiamme ja selvittää eteen tulevat asiat jollakin tavalla, Ville valottaa kansainvälisen työyhteisön toimivuutta.
Maailmalta Rantakylään
Joen Leipureilla on noin 30 työntekijää, lisäksi vaihtelevasti osa-aikaisia sekä harjoittelijoita. Markkina-alue on Itä-Suomi, jakeluverkon kaukaisimmat kohteet ovat Mikkelin seutu, Iisalmi ja Valtimo.
Maahanmuuttajia leipomossa työskentelee tällä hetkellä Thaimaasta, Filippiineiltä, Venäjältä ja Ukrainasta. Viimeisimmät, juuri aloittaneet ukrainalaiset ovat sotaa paenneita ja Rantakylään asettuneita.
Irina Perepadan ja Halyna Kihthenkon suomen opiskelu on vielä alkuvaiheessa, kansalaisopistossa karttumassa. Irinalle tehdastyö on tuttua, mutta muutos edelliseen työpaikkaan on valtava. Hän ehti työskennellä neljännesvuosisadan Azovstalin terästehtaalla Itä-Ukrainan Harkovassa. Nyt uusi leipätyö on löytymässä iloisessa, kansainvälisessä työporukassa.
Tänä vuonna Luotsi-palkinto myönnettiin työnantajille, jotka ovat rohkeasti työllistäneet kansainvälisiä osaajia. Palkinnon saivat myös:
Joensuun kaupungin työllisyyspalvelujen Luotsista maksutonta apua työllistämisen haasteisiin. Lue lisää palveluista työnantajalle.
Teksti: Juha Forsblom
Kuvat: Ari Tauslahti