Blogi, sivun otsikko

Blogi

angle-left

Blogit

Yrittäjätarina: Paikalleen

Kaaos kuriin ammattijärjestäjän avulla

Monelle meistä on varmasti tuttu tilanne, jossa kaikki kodin tavarat eivät aina tahdo löytää paikkaansa. Asunnon nurkkiin, kaappien perälle tai vaatehuoneeseen on voinut kasautua epämääräinen läjä tavaroita, joita on ajatellut “ehkä joskus” tarvitsevansa. Varaston kätköissä lojuvalle tavarakasalle ei halua uhrata ajatustakaan, etenkin jos jo pelkkä kodin perussiisteyden ylläpitäminen tuntuu verottavan voimia kohtuuttomasti, ja auta armias, jos sieltä pitää mennä etsimään jotakin. 

Jos tavaran määrä on kasvanut ahdistusta aiheuttaviin mittoihin, voi olla aika turvautua ammattijärjestäjän apuun. Jututimme kevytyrittäjänä toimivaa koulutettua ammattijärjestäjää Jutta Pentikäistä hänen toimenkuvastaan. Mitä ammattijärjestäjä oikeastaan tekee? 

”Ammattijärjestäjä tulee asiakkaan kotiin silloin, kun asiakas jollain tavalla kokee, että hänellä on hankaluuksia selvitä omien tavaroidensa kanssa.” 

Ammattijärjestäjän työmaa alkaa järjestettävän tilan kartoituksella ja asiakkaan unelmatavoitteen selvittämisellä. Kun on selvitetty, miltä tilan pitäisi näyttää, alkaa tavaroiden lajittelu säilytettäviin ja poistettaviin. Säilytettäville, tarpeellisille tavaroille mietitään järkevät ja toimivat paikat, ja mahdollisesti mietitään käytäntöjä, miten asiakas saisi jatkossakin palautettua tavarat oikeille paikoilleen.

”Eli tavaroilla olisi vähän kuin oma pikku koti, johon ne palautetaan käytön jälkeen. Sitten mietitään, viekö asiakas ne turhat tavarat itse kierrätykseen vai lähtevätkö ne minun kierrätettäväkseni, ja mitä menee kierrätettäväksi mihinkin pisteeseen”, Pentikäinen kuvailee. 

Miten ammattijärjestäjäksi voi tulla?

Ammattijärjestäjän nimikkeen toi Suomeen tiettävästi ensimmäisenä Anne te Velde-Luoma, joka kävi alan koulutuksen Hollannissa ja järjestää sitä nyt Suomessa. Ennen koronaviruspandemiaa kurssia on toteutettu myös lähiopetuksena, mutta ainakin vuoden 2022 koulutukset tapahtuivat vielä kokonaan etänä. Myös Jutta Pentikäinen hankki ammattijärjestäjän pätevyyden etäkoulutuksena syksyllä 2020. 

Ammattijärjestäjän koulutuksen Suomessa tai ulkomailla käyneellä henkilöllä on mahdollisuus liittyä Suomen ammattijärjestäjät ry:hyn, johon kuuluu tällä hetkellä yli 300 jäsentä. Suomalaisia ammattijärjestäjiä löytyy lähes kaikista Suomen suurimmista kaupungeista sekä kourallinen ulkomailta – tämän jutun kirjoitushetkellä Islannista, Israelista, Ruotsista ja Saksasta. Yksittäiset ammattijärjestäjät pitävät myös erilaisia opisto- ja verkkokursseja.

Kaappi tyhjemmäksi, mieli kevyemmäksi

Ajatus ammattijärjestäjäksi ryhtymisestä hiipi Jutan mieleen pikkuhiljaa. Alulle paneva voima oli iso muutto Helsingistä Joensuuhun, kaksi pientä lasta ja omakotitalon rakennusprojekti. Väliaikaisasuntoon ei mahtunut paljon tavaroita ja paljon jäi purkamatta, ja perheen muutettua uuteen kotiin Jutta huomasi, että osa purkamatta jääneistä laatikoista oli edelleen purkamatta.

”Jotenkin siinä kiireessä ja huumassa, kun päästiin omaan kotiin, työnsi vaan kaikki tavarat jonnekin. Sitten kävi nyppimään ja ahdistamaan se ajatus, että ne tavarat ei ole ollenkaan loogisissa paikoissa vaan ne on vain työnnetty pois silmistä. Siihen saakka mulla oli aina ollut kotona niin, että päällisin puolin kaikki näyttää siistiltä ja kivalta, mutta kun avasi kaapin oven, siellä oli järkyttävä kaaos. Luulen, että tämä oli se sysäys siihen, että lähdin kaappi kerrallaan katsomaan, että mitä me on tänne laitettu ja lajittelemaan niitä tavaroita: mitä täällä oikeasti voisi ja pitäisi olla, ja lähdin raivaamaan ja poistamaan turhaa tavaraa.”

Ennen/ jälkeen

Kuulostaa siltä, että tavarapaljouteen voi liittyä paljon myös henkistä taakkaa. Mitä asiakas voi kokonaisvaltaisesti saada, jos kutsuu ammattijärjestäjän kotiin?

”Itse toivoisin, että siirtyisi se sama tunne, joka itsellänikin oli, kun sai sen yhdenkin pienen laatikon järjesteltyä. Miten huojentunut, helpottunut ja ilahtunut olo siitä tuli, kun se kaikki turha moska oli poissa ja siellä oikeasti oli ne tärkeät ja just sille paikalle kuuluvat tavarat.”

Monelle asiakkaalle yksikin ammattijärjestäjän käynti on voinut olla alkusysäys jollekin suuremmalle. Jutta on usein saanut asiakkailtaan jälkikäteen viestejä ja ennen/jälkeen -kuvia, kun nämä ovat saaneet voimanpuuskan ja innostuneet raivaamaan kotiaan yhä lisää ja lisää.

”Se huippufiilis mikä siitä tulee, että ’vitsit, mie pystyin siihen, mie tein sen, nyt se on järjestyksessä, hyvä minä!’, on jotain, jonka toivoisin joka asiakkaan kokevan.”

Ennen/ jälkeen

Empaattisesti kohti tavoitetta

Siihen, millaisia ominaisuuksia ammattijärjestäjältä vaaditaan, Jutta Pentikäisellä on selkeä vastaus.

”Ehdottomasti täytyy olla auttamishaluinen. Empaattisuus ja auttaminen ovat keskiössä. Tulet ihmisen avuksi, tsemppariksi ja tueksi järjestelyhommaan. Lisäksi tarvitaan kuuntelutaitoa, pitää olla kuulolla ja kaikki aistit valppaina. Mitä asiakas haluaa, mitkä on ne tavoitteet ja unelmat siitä tilasta jonka hän haluaa järjestykseen.”

Auttamishalun ja empatian lisäksi ammattijärjestäjältä vaaditaan myös ongelmanratkaisukykyä ja päätöksentekotaitoa. Vaikka asiakkaan luokse tehdään monesti ensin tutustumiskäynti, jossa kartoitetaan lähtötilanne ja tavoitteet, voi matkaan tulla mutkia, empimistä ja muuttuvia tilanteita. 

”Pitää pysyä punainen lanka hyppysissä, jos asiakas vaan koko ajan vähän kuin harhailee. Ja tietenkin hän harhailee, koska hän samalla luopuu myös itselleen ehkä jopa tosi tärkeistäkin asioista. Pitää koko ajan olla kosketus siihen hommaan, että missä mennään ja mikä on se maali mihin tähdätään. Siihen ei välttämättä joskus edes päästä ekalla kerralla. Voi olla, että asiakkuus jatkuu ja jatketaan toisella kerralla. Riippuu hyvin paljon asiakkaastakin, ja siinä tarvitaan myös joustokykyä. Ei voi olla sellainen höyryjuna ja pusertaa tosi nopeasti, että nyt teet päätöksen tästä, tästä ja tästä, vaan pitää osata antaa aikaa, lukea sitä asiakasta ja olla kartalla siinä tilanteessa.”

Järjestäjä voi olla myös sisustaja

Asiakkaan toiveet ovat työn lähtökohta, mutta usein myös ammattijärjestäjä pääsee ”stailaamaan” ja sisustamaan kohteitaan ikään kuin vaivihkaa. Jutan unelmakeikka onkin sellainen, jossa hän pääsisi käyttämään myös omia kiinnostuksen kohteitaan ja vaikuttamaan kokonaisvaltaisesti tilan viihtyisyyteen, selkeyteen ja toimivuuteen. Yksi hänen ohjenuoristaan on olemassa olevien resurssien hyödyntäminen. 

”Tykkään siitä, että ei lähdetä ostamaan mitään uutta asiakkaalle, ellei hän itse halua, vaan usein kyselen asiakkaalta, että onko sinulla sellaista ja sellaista koria tai pussukkaa, tai nämä voisivat sopia sellaiseen ja sellaiseen lasipurkkiin, löytyisikö sellaista. Eli käytetään jo olemassa olevia juttuja, joista niistäkin tulee asiakkaalle sellainen olo, että mulla on näitä ihania juttuja, ai noi voi laittaa noin kivasti esille, voi kun ne näyttääkin nyt mukavalta.”

Eli ei tarvitse ostaa isoa merellistä laatikoita, vaan kotoa voi löytää ne säilytysratkaisutkin, joita hyödyntää?

”Kyllä, ihan ehdottomasti!”

 

Lue lisää ammattijärjestäjän tarjoamista palveluista:

https://paikalleen.wordpress.com/about/

 

Teksti: Teemu Reilin

Kuvat: Stefan de Batselier & Ennen/ jälkeen - Jutta Pentikäinen

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

Alsiva Oy – työllistämme asennetta!

— Meillä on työnkuvia, joissa tarvitaan paljon osaamista ja pohjakoulutusta, mutta myös paljon...

Työllistymistarina: osatyökykyinen Reko rikastuttaa Osuuspankin työyhteisöä 

Vamma tai sairaus voi vaikeuttaa työelämään pääsyä. Pohjois-Karjalassa...

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu

Sivu arviointi ja palaute