Blogi, sivun otsikko

Blogi

angle-left

Blogit

Yrityskuiskaajat liikkeellä: Kuntokikka Oy

Yrityskuiskaajat –kampanjan tiimoilta pääsimme haastattelemaan pitkän linjan ryhmäliikunnan ammattilaista, alkuvuodesta toimintaansa laajentaneen Kuntokikka Oy:n yrittäjää Kikka Heinosta.

Rautainen ammattilainen, vihreä yrittäjä

Kikka Heinonen oli ehtinyt pyörittää palkkatyöläisenä ryhmäliikuntaa ja jumppatoimintaa Joensuussa lähes parikymmentä vuotta, kun hän löysi itsensä työelämän tienhaarasta. Kikka joutui kysymään itseltään, mitä hän kaikkein eniten halusi tehdä. Intohimo ryhmäliikunnan pyörittämiseen ja se, että yrittäjyys oli käytännössä ainut vaihtoehto eteenpäin sai naisen perustamaan kuusi vuotta sitten Kuntokikka Oy:n.

Vaikka yrittäjyys oli ollut haaveena mielen sopukoissa pitkään, ei Kikka ollut ajatellut, että se olisi sellainen haave, jota hän lähtisi välttämättä oikeasti toteuttamaan. Yrittäjäperheessä kasvanut ja työtä pelkäämätön Kikka oli jo tottunut yrittäjämäiseen työskentelyyn ”150 lasissa”, mutta yrittäjyyden kiemuroiden suhteen hän kertoi olleensa melko vihreä. Kikka muistelee kiitollisena yrityksensä perustamiseen muun muassa Yrityshautomosta saamaansa maksutonta apua.

”Edelleenkin iso kiitos Kari Pulkkiselle, joka istutti mut luentotilaan ja kysyi, että Kikka tiedätsä mikä on ALV? Mä sanoin, et ei mitään tietoo oo. Kari alkoi sitten piirtämään käppyröitä ja kertoi mulle, miten se ALV yrityksessä kiertää ja siitä lähdettiin.” Kikka muistelee naurahtaen yrittäjyytensä alkumetrien vuoristorataa.

Monipuolista liikuntaa kaikenikäisille

Tänä päivänä Kuntokikka tarjoaa Joensuun Siihtalassa sijaitsevissa toimitiloissaan ”laadukasta ja monipuolista, ammattitaidolla toteutettua ryhmäliikuntaa kaikenikäisille liikkujille”. Asiakaskuntaan kuuluvatkin niin äiti-lapsi ryhmiin tervetulleet perheen pienimmät kuin erityisesti päiväsaikaan kokoontuvat senioriryhmät, joissa vanhimmat liikkujat ovat yli 80-vuotiaita.

Tarjolla on ryhmäliikuntaa laidasta laitaan: lihaskuntoa, steppiä, joogaa, pilatesta, tanssillisia tunteja ja kehonhuoltoa. Kuntokikka toi ensimmäisenä Joensuuhun ilmajoogan ja ilmapilateksen. Yritys järjestää myös seniorien liikuntalomia etelän lämpöön ja kaikille avoimia jooga & liikuntalomia sekä ulkomaille että Rääkkylässä sijaitsevaan Villa Ruusulaan. Viime vuonna Kuntokikka voitti myös Joensuun kaupungin tapahtumaideakilpailun ja järjesti Joensuun ensimmäiset joogafestarit. Tammikuussa yritys teki ison investoinnin ja laajensi tilojaan. Kuntokikka avasi kodikkaan ja viihtyisän kuntosalin, joka Kikan mukaan oli pitkään ollut toiminnan tarvittava puuttuva palanen.

Yhteisvoimin eteenpäin

Kuntokikan monipuolisen tarjonnan takana on monen liikunnan ja ohjaustyön ammattilaisen tiimi. Vahvat verkostot ja alan toimijoiden tuntemus onkin ollut tärkeää. Kikan keskimmäinen tytär Emma on ollut yrityksessä mukana alusta asti. Emma opiskeli yrityksessä oppisopimuksella liikuntaneuvojaksi ja on tällä hetkellä Kikan lisäksi yrityksen ainoa kuukausipalkkalainen. Osa Kuntokikan ohjaajista ja personal trainereista työskentelee oman toiminimen kautta, osa tuntipalkkalaisina. Väliaikaisempia sijaisiakin Kuntokikka työllistää silloin tällöin. Yhteistyö oman tyttären kanssa on ollut Kikalle erityisen tärkeää.

”Emma on tosi, tosi iso ilo mulle. Se on ihan eri asia oman tyttären kanssa sopia kaikki työajat tai muutokset ja se miten on ilo ollut nähdä, miten hän on kehittynyt tuohon ohjaajan rooliin ja nyt vielä sit joogaohjaajaks ja on saanut hyvää palautetta. Se on ollut iso ilon aihe ja normaalitilanteessa pystyy pitään lomaakin silleen huoletta, kun tietää, että hän kyllä hoitaa yrityksen” kertoo Kikka työskentelystään Emma-tyttärensä kanssa.

”Tätä yritystä ja Kuntokikkaa ei olis ilman tätä meidän loistavaa ohjaajatiimiä. Se on kans ihan huikeeta, että on saanut niin ammattitaitoiset ja hyvät ohjaajat, jotka tunnen lähes kaikki jo kahdenkymmenen vuoden takaa. Se on mulle kuin toinen perhe, tämä porukka täällä – ja tietysti asiakkaat kanssa!” Kikka korostaa ympärillään olevien ihmisten merkitystä kiitollisena ja jatkaa, että ohjaajat lopulta kuitenkin tekevät sen fiiliksen, jonka asiakas kokee tullessaan Kuntokikan tunneille.

Kovaa työtä ja irtiottoja – ultramaratonilla koronan kanssa

Peruspositiiviseksi itseään kuvaileva Kikka kertoo, että korona on saanut hänetkin huolestumaan yrityksensä tulevaisuudesta varsinkin nyt, kun juuri kevään vaikeuksista selvinneen Kuntokikankin ovella kolkuttelee epidemian toinen aalto. Tammikuussa isoin investoinnein käynnistetty kuntosalitoiminta näytti lupaavalta, kunnes maaliskuussa pandemian vaikutukset saapuivat Pohjois-Karjalaan. Kikka ei peittele huoltaan, kun hän puhuu koronakriisin tuomista paineista ja epävarmuudesta:

”Kyllähän se niin on, että niinä huonoina aikoina se, mistä sä joudut nippasemaan, on se oma palkka. Eli ei ole sellaista olemassakaan, kuin varma kuukausipalkka.” Kikka kuvailee ja painottaakin, että yrittäjäksi aikovalta vaaditaan hyvää paineensietokykyä. Kikka kertoo yrittäjänä tottuneensa siihen, että haasteet selätetään kovalla työllä. Koronakriisi tuli kuitenkin yllättäen, eikä sen edessä voinut oikein mitään.

”Joskus musta tuntuu, että tässä juoksee sellaista ultramaratonia tuon koronan kaa, eikä ikinä tiedä, pääseekö maaliin.”

Maaliskuun ”itku-potku-raivareiden” jälkeen Kuntokikkakin lähti sopeutumaan muuttuvaan tilanteeseen. Jotakin piti tarjota asiakkaille, joilla oli taskussaan kymmenen kerran kortteja tai kuukausikortteja. Kuntokikka tuotti asiakkailleen yli 20 virtuaalituntia ja lopulta harva asiakas lähti esimerkiksi vaatimaan korteilleen lisäaikaa. Kikka haluaakin antaa asiakkailleen suuret kiitokset siitä, miten he sopeutuivat keväällä kaikki yllättäneeseen tilanteeseen. Virtuaalituntien kuvaaminen oli myös henkisesti tärkeää, sillä sitä kautta pääsi tekemään jotakin paikalleen jämähtämisen sijaan. Kiitoksia satelee myös vuokranantajan suuntaan, jolta saadut helpotukset olivat keväällä Kuntokikalle elintärkeitä.

Kesän lopulla tilanne ryhmätunneilla ja kuntosalilla alkoi näyttää taas paremmalta, mutta nyt Kikkaa jännittää, miten ihmiset alkavat käyttäytyä ja mihin tilanne Joensuussa kehittyy. Matkojen järjestämiset ovat luonnollisesti edelleen tauolla, joogaretriittien osalta järjestämistä pienemmille porukoille pohditaan. Normaalitilanteessa ei missään tapauksessa vielä olla ja henkiset paineet ovat kovat.

Omasta jaksamisestaan Kikka pitää huolta lähtemällä perheen mökille saareen. Vaikka työviikot ovat usein 6-päiväisiä, ehtii Kikan mukaan mökillä latautua päivässäkin, kun pääsee hetkeksi irti kaikesta. Parasta terapiaa Kikalle on kuitenkin perheen ja etenkin ensimmäisen lapsenlapsen kanssa vietetty aika. Silloin asiat menevät tärkeysjärjestykseen ja Kikka muistaa, miten moni asia on lopulta kuitenkin hyvin. Myös kohtaamiset asiakkaiden kanssa antavat voimaa:

”Ne hetket, kun sä näet niitä asiakkaita, tuossa vastaanotossa tai kun vedät niitä jumppia, niin niinä hetkinä ne taas unohtuu, ne vaikeudet.”

Haaveena sukupolvenvaihdos perhepiirissä

Päällimmäisenä haaveena ja toiveena Kikalla on tällä hetkellä korona-ajasta selviäminen ja se, että yritystoiminta voi jatkua. Tässä vaaditaan hänen mukaansa tasapainottelua yrityksen talouden ja mahdollisimman monipuolisen tarjonnan takaamisen välillä. Jos Kikka kääntää katseensa pidemmälle tulevaisuuteen, on hänen toiveenaan eläkkeelle jäädessään jättää jälkeensä hyvinvoiva yritys omaan perhepiiriin.

”Meillä on liikunnallinen perhe ja vanhin tyttö Aino itseasiassa tekee meille paljon markkinointijuttuja. Emma on tässä nyt ihan kuukausipalkalla ja nuorimmainenkin tytär opiskelee liikuntaa ja terveyttä tällä hetkellä Helsingissä. Se on oikeastaan se unelma, että sais tän pyörimään sillä tavalla, että pystyisi työllistämään ainakin pienen joukon ohjaajia ja Emma sais sitten jossain vaiheessa pyörittää tätä” Kikka unelmoi ja sanoo itse aikovansa vetää senioriryhmiä niin kauan kuin polvi nousee.

Yrityskuiskaajat kontaktoivat joensuulaisia yrityksiä jälleen viikolla 45, jolloin tämän syksyn kampanjan viimeinen osuus käynnistyy. Lue lisää yrityskuiskaajat-kampanjasta 

Teksti ja kuvat: Ammeri Kankaisto

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

Ammatit tutuksi: Kurkistus puhelinmyyjän työhön

Kävelemme Centrum- ja Metropoli-ostoskeskusten välisen kävelysillan ylitse, jonka vierestä...

Ihan säkällä: Yrittäjä löysi tiensä Luotsiin kahvilareissulla

Kun vaatemyynnin ja verkkokaupan pyörittämiseen tarvittiin lisää työntekijöitä, yrittäjä Antti...

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu

Sivu arviointi ja palaute