Blogi, sivun otsikko

Blogi

angle-left

Blogit

Coor - työllistämistä ilman ennakkoluuloja

Coorin palveluesimies Tuija Puustinen teki aiemmin uraa kotisiivousyrittäjänä ja tykkäsi työstään. Nykyään hän etsii ja perehdyttää uusia työntekijöitä alalla, jossa töitä riittää.

 

Tarvitsen säpinää, haluan kehittää itseäni. Enkä harmitella, että jotakin on jäänyt kokeilematta. Vierivä kivi ei sammaloidu”, Tuija Puustinen naurahtaa.

Jonkinlaisen sielunkumppanin Tuija löysi työnantajastaan, kun hankkiutui kiinteistöpalveluyritys Coorin palveluesimieheksi Joensuuhun. Molempien asenne työnhakijoihin on ennakkoluuloton.

Työntekijälle on annettava mahdollisuus näyttää osaamisensa. Virheitä sattuu jokaiselle ja alkuvaiheessa se on ymmärrettävää. Ala tarvitsee uusia tekijöitä”, Tuija kuvailee.

 

Huolellinen perehdytys auttaa alkuun

Perehdyttämiseen Tuija ja Coor panostavat, sillä sen avulla uusi työntekijä saadaan nopeammin ja varmemmin sujuvaan tekemiseen kiinni.  Mutta perehdyttämiselle on varattava aikaa. Joillakin maahanmuuttajilla voi olla jo vajavaisen kielitaidon takia haastetta ymmärtää annettuja ohjeita.

Molempien kärsivällisyydellä siitä selvitään. Tarvittaessa väännetään vaikka rautalangasta”, Tuija kuvailee selkeyden ja kärsivällisyyden tarvetta.

Huolellinen opastus onkin välttämätöntä työssä, jossa käytetään erilaisia pesuaineita ja kemikaaleja. Annostus on osattava tehdä oikein eikä sinne päin. Paljon siivousalalla oppii kuitenkin tekemällä. Jos yhteistä kieltä ei täysin ole, eleiden tulkitseminen auttaa. Siksi perehdytys tehdään aina kasvokkain ja esimerkkiä näyttämällä. Parityöskentely on myös yksi toimiva keino.

Tyhmiä kysymyksiä ei ole, päinvastoin rohkaisen kysymään kaikesta työhön liittyvästä”, Tuija lupaa.

Siistijän työssäkin suomen kielen taito voi olla tarpeen. Kotisiivouksissa asiakkaan kanssa on ajatuksia vaihdettava työstä mutta muustakin. Joissakin Coorin Joensuun kohteissa edellytetään kohtuullista suomen kielen ymmärrystä.

Kättely kertoo sinusta

Vaikka työnhakija ei olisikaan koulutettu tai kokenut ammattilainen, hyvän aihion Tuija tunnistaa nopeasti.

Miten tervehtii, kättelee ja kertoo itsestään. Iloiset, reippaat ja positiiviset hakijat tekevät kyllä vaikutuksen”, Tuija neuvoo työhaastatteluun tulijoita.

Mitä ihmeen tekemistä iloisuudella on siistijän työn kanssa? Se kertoo asenteesta työhön, joka on osin myös asiakaspalvelua. Jo 1-2 viikon työrupeaman aikana yleensä selviää, oletko oikealla alalla. Loppujen lopuksi siivousjälki ratkaisee, sillä asiakkaan on oltava tyytyväinen. Toimeksiantajilta tulee palaute nopeasti, jos jotain huomautettavaa on.

Siisteysalalla työvoiman vaihtuvuus on melko suurta, vaikka poikkeuksiakin on paljon. Opiskelijoille se on vain väliaikaista tienestiä. Alalta vaihdetaan muihin töihin myös palkkatason takia tai elämäntilanteen muuttuessa.

Työ on tietysti fyysistä eikä kaikilla kroppa kestä”, Tuija myöntää. Toisaalta hyötyliikuntaa saa ”työsuhde-etuna”.

Siisteysalallakin voi rakentaa itselleen uraa. Esimerkiksi Coorilla voit edetä siistijästä kohdevastaavaksi, palveluohjaajaksi ja palveluesimieheksi.

Luotsilta mutkatonta apua

Tuijan ja Coorin Luotsi-yhteistyö alkoi noin vuosi sitten. Oli tarvetta löytää nopeasti uusia tekijöitä.

”Tapasin rekrytapahtumassa Luotsin yritysagentti Riitta Nybergin. Hän suositteli ensi alkuun minulle asiakastaan ja oli tulkkina tapaamisessa. Otimme Michaelin töihin ja meillä hän on edelleen”, Tuija iloitsee.

Yhteistyötä Luotsin kanssa Tuija kuvailee mutkattomaksi ja tarvittaessa nopeaksikin. Sittemmin Luotsilla kumppaniksi on tullut Marja Suokas-Korhonen, joka tuntee siisteysalan kuin omat taskunsa.

Tuijan mainitsema Michael Bobbey ei äkkiseltään muistuta mielikuvaa siistijästä. Pitkä, raamikas nigerialaissyntyinen jalkapallomies. Mutta miehiäkin alalle kaivataan ja se sopii siinä kuin naisillekin. Eikä se katso syntyperää. Joensuun Coorilla työskentelee venäläisiä, thaimaalaisia, somaleja ja tietysti suomalaisia.

 

Sinustako siistijä? Siistijän työssä parasta:

  • itsenäistä, saat vaikuttaa omaan työhösi
  • näet heti kättesi jäljen
  • hyötyliikuntaa, kroppa pysyy liikkeessä

 

Teksti: Juha Forsblom  Kuvat: Riku Surakka

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

Luotsin vinkit kesätyönhakuun

Kesätöiden hakeminen on taas ajankohtaista. Järjestimme yhteistyössä paikallisten oppilaitosten...

Alanvaihto aikuisiällä – uhka vai mahdollisuus?

Työelämä on murroksessa. Työurat muuttuvat entistä pirstaloituneimmiksi ja myös alanvaihto tulee...

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu

Sivu arviointi ja palaute