Blogi, sivun otsikko

Blogi

angle-left

Blogit

Uratarina: Kuljettajasta finanssialan esimieheksi

Marko Roivas / Opset

Kuljetus- ja teollisuusalalla opiskellut ja työskennellyt Marko Roivas hyppäsi ensi kertaa mukaan pankkimaailmaan vuonna 2012 Opset Oy:n myyntineuvottelijana. Roivaksen ura eteni konsernin sisällä myyntineuvottelijasta asiakasneuvojan kautta palvelupäälliköksi asti. Miten kuljetusalalla aloittanut Roivas päätyikin pankkialalle ja noin sadan työntekijän esimieheksi?

Kolme eri alaa, kolme erilaista työuraa

Alunperin Marko Roivas suoritti kuljetusalanperustutkinnon vuonna 1999, mutta muutaman kuukauden alalla työskenneltyään kävi tuoreelle kuljettajalle selväksi, ettei työ tuntunutkaan omalta. Kuljetusala vaihtui teollisuuteen Roivaksen opiskellessa koneistajaksi ja työskennellessään laajasti teollisuuden eri aloilla metalliteollisuudesta ruokateollisuuteen. Teollisuudesta Roivas siirtyi vielä myyntityöhön, kunnes mies kaipasi taas muutosta: 

“Tein Itä-Suomen alueella myyntihommia ja sitten päätin, että nytpä kolmen vuoden jälkeen riittää. Irtisanouduin, rupesin etsimään töitä ja huomasin, että oli tämmönen paikka Opset Oy:llä auki, kuin myyntineuvottelija.”

Näin Roivaksen kolmas työura alkoi pankkialalla, asiantuntija- ja tukipalveluita OP Ryhmälle tuottavan Opset Oy:n myyntineuvottelijana. Työskenneltyään puoli vuotta Opsetilla Roivas pääsi itse OP Ryhmälle töihin asiakasneuvojaksi työskennellen muun muassa rahoitus- ja sijoituspalveluiden parissa sekä perehdyttäen uusia työntekijöitä. Viisi vuotta asiakasneuvojana työskenneltyään Roivaksen ura eteni vielä esimiestehtäviin luotsaamaan OP Ryhmän uuden rahoituspalvelun perustamista. Tällä hetkellä hän vastaa henkilöstöjohtamisesta Opset Oy:n palvelupäälikkönä ja toimii esimiehenä noin sadalle työntekijälle.

Hyvin tehty työ mahdollisti kasvutarinan

Opset kertoo jo verkkosivuillaan tarjoavansa työntekijöilleen kehittymis- ja etenemismahdollisuuksia: “Tarjoamme mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen. Meillä voit siirtyä tehtävästä toiseen liiketoiminnan tarpeiden mukaisesti. Työurasi voi Opsetissa kehittymisen lisäksi johtaa myös urapolkuna OP Ryhmään. Monet meillä toimihenkilönä aloittaneet työskentelevätkin nyt esimiehenä tai asiantuntijana Opsetissa tai OP:lla.” Roivaksen tarina osoittaa lupauksen todeksi. Miten eteneminen mahdollistuu työntekijälle?

“Kaikki lähtee itsestä eli pitää olla valmis oppimaan uutta ja opiskelemaan asioita koko ajan, itse omilla näytöillään pystyy tekemään tosi paljon. Meillä on tosi hyviä kasvutarinoita sisäisesti. Suurin osa meidän esimiesryhmästä on sellaisia, jotka ovat aloittaneet asiakasneuvojina ja sieltä siirtyneet sitten erinäköisiin asiantuntija- tai esimiestehtäviin. Kun tehdään työt hyvin niin aukeaa mahdollisuuksia ja sitten voi sisäisesti hakea esimerkiksi erilaisia tehtäviä. Uramahdollisuudet on tosi hyvät ja koulutukseen saa tukea koko ajan”, Marko Roivas kertoo.
 

Roivas on itsekin opiskellut töiden ohessa arvopaperivälitystä ja opiskelee parhaillaan tradenomiksi sekä johtamisen ammattitutkintoa. Uuden oppiminen, kehittyminen ja muutokset ovat selvästi Roivaksen mieleen: mikä siis on seuraava askel palvelupäällikön roolista eteenpäin?

“Tykkään muutoksesta aina, en tiedä tarvitseeko tehtävänimikettä vaihtaa, mutta tykkään siirtyä eri palveluista toiseen tai tehdä erinäköisiä asioita. Se laajentaa perspektiiviä koko yritystoimintaan ja opettaa erilaisia asioita, jokaisessa roolissa ja tehtävässä oppii jotain uutta. Tykkään kyllä siitä ja haluan edelleen samalla tavalla liikkua palvelussa.”

Aloita oma tarinasi Opsetilla

Opset hakee tällä hetkellä työntekijöitä asiakasneuvojan tehtäviin. Kyseessä on puhelimitse ja verkossa tapahtuva asiakaspalvelutyö. Samalla työnimikkeellä töitä OP Ryhmällä tehnyt Roivas osaa kertoa, että asiakasneuvojan tehtävä on nimenomaan asiakaspalvelua, myyntityöstä siis ei ole kyse:

“Me ei tällä hetkellä myydä mitään kenellekään, vaan meidän tehtävä on ratkaista asiakkaan ongelma mahdollisimman tehokkaasti. Samalla yritetään tuottaa lisäarvoa siten, että ihmisen ei tarvitse soittaa enää toista kertaa, kun saadaan kerralla jo seuraavakin asia ratkaistua, mikä olisi saattanut jäädä askarruttamaan.”

Miten asiakkaille sitten vastataan ja ongelmat ratkotaan? Nämä kysymykset ratkeavat 3-4 viikon mittaisella perehdytysjaksolla, jolla uudet työntekijät koulutetaan työhönsä. Perehdytyksessä käydään tarkasti läpi työhön vaadittavat perusteet ja ohjelmistot. Koulutuksen jälkeenkin tukea on aina saatavilla lähitukena tai sähköisesti. Tällä hetkellä työskentely tapahtuukin koronatilanteen takia pääsääntöisesti etänä, mutta sähköisten tukikanavien avulla töitä ei silti tarvitse tehdä yksin. 

Tarkan perehdytyksen ansiosta mitään erityistä koulutusta työhön ei vaaditakaan ja asiakasneuvojan työtä voi hakea koulutustaustasta riippumatta. Tiettyjä ominaisuuksia hakijoilta kuitenkin palvelupäällikön mukaan toivotaan:

“Ominaisuuksia, joita haetussa työssä selkeästi tarvitaan on tietynlainen rauhallisuus. Puhelussa pitää kuitenkin malttia olla, että annat asiakkaan puhua, jaksat kuunnella häntä ja kiinnität huomiota eri asioihin. Et voi siis itse puhua koko ajan, se on yksi hyvin tärkeä tekijä. Sitten tietynlainen rohkeus ja ratkaisukeskeisyys sillä tavalla, että kun puhelu etenee tiettyyn pisteeseen niin pystyt tarjoamaan henkilölle ratkaisun ongelmaan. Eli siinä pitää olla sillä tavalla rohkeutta, että uskaltaa tehdä sen päätöksen, että miten tässä nyt edetään.”

Rauhallisuuden ja rohkeuden lisäksi Roivas korostaa hyviä viestinnällisiä ja tietoteknisiä taitoja; iltaisin tehtävät kirjalliset työt vaativat hyvää kirjoitusasua ja työntekijän täytyy pystyä toimimaan myös usealla näytöllä yhtäaikaisesti.  

Opsetin palvelupäällikkö Marko Roivas kannustaa vielä lopuksi hakijoita:

“Tämä on kyllä esimerkillinen paikka olla töissä, täällä oikeasti omalla työllä voi vaikuttaa siihen, että miten menestyt ja uusia ovia avautuu koko ajan sisäisesti. Työympäristö on tosi hyvä ja tukee hyvin kaikkea opiskelua. Sitten täällä on iloisia ihmisiä, ihmisillä on hyvä olla. Henkilöstöedut on hyvät eli kulttuuria tuetaan ja liikuntaa tuetaan, lounasetua on ja kaikkea tämmöstä. Erinomainen paikka ja kaikkien kannattaa hakea koulutuksesta riippumatta!” 

Kiinnostuitko asiakasneuvojan työstä Opsetilla? Ota CV mukaan ja tule haastatteluun Luotsille (Kauppakatu 29, 80100 Joensuu) torstaina 21.1. kello 12-14! Kyseessä on rekrytilaisuus, jossa pääset suoraan työhaastatteluun ilman ajanvarausta saapumalla paikalle Luotsiin CV:si kanssa ja kertomalla infoon halustasi osallistua haastatteluun. Katso lisää Luotsin tapahtumakalenterista.

Opsetille kannattaa Roivaksen mukaan myös lähettää avoin työhakemus.
 

Teksti: Tiina Marila

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

Yrittäjätarina: Puhdas Ilo

Puhtausalalla toimiva Puhdas Ilo Oy palkittiin Joensuu-päivänä Luotsi-palkinnolla ....

Luotsin vinkit kesätyönhakuun

Kesätöiden hakeminen on taas ajankohtaista. Järjestimme yhteistyössä paikallisten oppilaitosten...

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu

Sivu arviointi ja palaute