Blogi, sivun otsikko

Blogi

angle-left

Blogit

Verkkokaupan mahdollisuudet

Verkkokaupat ovat vakiinnuttaneet asemansa arjessamme. Verkkokaupankäynti alkoi yritysten välisenä sähköisenä kaupankäyntinä, ja alkoi siitä kehittymään kuluttajien suuntaan. Suurin kasvu sijoittuu 2007–2017, jolloin verkkokauppojen liikevaihto käytännössä kolminkertaistui. Kasvu ei ole hiipunut tänäkään päivänä - päin vastoin.  


Vilkas Group, joka on pohjoismaalainen verkkokauppaindeksin kehittäjä, arvioi  
verkkokauppaliiketoiminnan menestystä ja aktiivisuutta. Vilkas Group arvelee, että lähivuosien aikana verkkokaupat ohittavat kivijalkakaupan liikevaihdossa, mutta kivijalkakaupat tulevat tuskin lähivuosina katoamaan katukuvasta. Luotsin Yrittäjyyden olohuoneessa 19.2.2021 vierailleen Broman Groupin Harri Bromanin mukaan kivijalkakauppojen merkitys on Suomessa edelleen vahva ja tulee olemaan sitä jatkossakin. 

Korona-ajan myötä ihmisten kiinnostus ostaa tuotteita netistä on noussut merkittävästi. Ennen moni halusi ostaa netistä vain erikoistuotteita, joita ei ollut oman kylän kaupassa saatavilla, mutta nykyään nettishoppailu on laajentunut myös arkisiin tuotteisiin, jopa ruokaostoksiin. Nettikoriin saattaa siis hyvinkin pudota moni aikaisemmin kauppakassiin sujahtanut tuote.  


Harri Broman luottaa edelleen kivijalkayrittämisen tärkeyteen, mutta toteaa myös verkkokaupan olevan merkittävä apuväline yritystoiminnan tueksi. 

Duuniagentin vinkit verkkokaupan perustamiseen 

Luotsin Duuniagentti Kaarlo on itsekin yrittäjänä vaatealan verkkokaupassa. Hänen mielestään verkkokauppaa perustettaessa on hyvä katsoa perustuksen sille olevan kunnossa. Liikeidean pitää olla hyvä, kuin mitä tahansa yritystä perustettaessa. Nettikaupan perustaminen voi olla etenkin nyt monelle yrittäjälle kriittinen askel yrityksen toiminnan jatkumisen kannalta. Nettikaupalla voi tavoitella asiakkaita laajemmin, jopa ympäri maailman.  

Miten valita oikea alusta verkkokaupalle? 
- Tähän vaikuttaa millaisen ulkonäön kaupalle haluaa. Valmiiden verkkokauppa-alustojen huono puoli on niiden rajattu muokattavuus. Mikäli havittelee täysin uniikkia ulkonäköä, on esimerkiksi Wordpress paras vaihtoehto. Tämä vaatii lähes poikkeuksetta ammattilaisen, mikäli itseltä ei löydy kokemusta sivustojen rakentamisesta. Kuitenkin valmiilla alustoilla on mahdollista luoda visuaalisesti hienoja kauppoja ja Suomestakin löytyy suuria verkkokauppoja, joiden toteutus on tehty näin, Kaarlo vastaa. 

Miten varmistaa verkkokaupan hyvä tekninen toteutus? 
- Kannattaa tutustua eri verkkokauppa-alustoilla tehtyihin kauppoihin, ja testata niiden ominaisuuksia tietokoneella sekä mobiililla. Myös omaa kauppaa luodessa kannattaa testata ominaisuuksia asiakkaan näkökulmasta. Asiakkaille on tärkeää, että ostotapahtuma sujuu helposti, Kaarlo neuvoo. 

Kuinka paljon verkkokaupan ylläpito kustantaa? 
- Tähän vaikuttaa monta tekijää, ja tietysti se kuinka paljon itse yrittäjä hoitaa eri osa-alueita verkkokaupan toiminnassa. Itse verkkokaupan kulut muodostuvat esimerkiksi verkkokauppa-alustan, maksupalveluntarjoajan veloituksista ja tuotteiden toimituskulut. Lisää kuluja tulee kirjanpidosta, markkinoinnista, varasto- ja toimistotilan vuokrista, myytävien tuotteiden hankinnoista ja alihankintana teetetystä työstä, mikäli esimerkiksi kaupan teknisen toteutuksen on suunnitellut jokin ulkopuolinen taho, Kaarlo tuumii. 

Vaatiiko verkkokaupan pyörittäminen omaa yritystä? 
- Itse pidän verkkokaupan pitämisessä edellytyksenä yrityksen perustamista, jos tähtäin on pitkällä. Verkkokauppaa voi toki pitää myös kevytyrittäjänä, Kaarlo vastaa. 

Kenen kannattaa perustaa verkkokauppa? 
- Omasta mielestäni paras henkilö verkkokaupan perustamiseen on sellainen, jolta löytyy osaamista laajasti eri osa-alueilta. Moni verkkokauppias hoitaakin itse kaupan teknisen toteutuksen, markkinoinnin, sosiaalisen median ylläpidon ja postitukset. Myös samoja ominaisuuksia vaaditaan kuten keltä tahansa yrittäjältä, eli määrätietoinen luonne, yrittäjähenkisyys ja sopivasti kunnianhimoa, Kaarlo kannustaa. 


Duuniagentti Kaarlon neuvoista kannattaa ottaa vaari. 

Täältä löydät kaikki Kaarlon kysymykset ja vastaukset Luotsin Instagramissa. 

Keskustelua verkkokaupasta Yrittäjyyden Olohuoneessa 

Luotsin Yrittäjyyden Olohuoneessa 19.2.2021 oli vieraana Harri Broman Broman Group:sta, viiden verkkokaupan omistaja Antti Tarvainen sekä Samuli ja Tuuli Hellman Miss Windy Shop Oy:stä. Haastatteluissa tuli esille useita hyviä vinkkejä verkkokaupan käynnistämiseen ja verkkokauppayrittäjyydessä menestymiseen.  

Tarvainen päätti alkaa jo aikaisessa vaiheessa verkostoitumaan edellisessä verkkokauppayrityksessä, jossa oli töissä. Näin oma verkkokauppa lähti hyvin käyntiin valmiiden verkostojen avulla. Asiakasryhmän valinta on ollut tärkeässä roolissa verkkokaupan menestyksessä, jonka vuoksi Tarvainen on tehnyt viisi eri verkkokauppaa eri asiakasryhmille. Itsestään verkkokauppa ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin, vaan ensimmäisiin asiakkaisiin piti ottaa yhteyttä itse ja panostaa paljon verkkokaupan ulkonäköön sekä toimivuuteen.  

Antti Tarvainen ponnisti kaupan kassalta viiden eri verkkokaupan yrittäjäksi. 

Samoilla linjoilla on myös Harri Broman, joka nostaa erikseen esille logistiikan merkityksen. Sen hän on huomannut maailmalla mainetta tekevän Amazonin toiminnassa, joka on malliesimerkki tämän päivän kehityssuunnasta verkkokauppa-alalla juurikin automatisoituneine varastoineen, toimituksineen ja kattavuuksineen. Broman pitää myös tärkeänä pysyä verkkokaupan kehittämisessä ajan hermolla. Tällä tavalla Broman Group on rakentanut itselleen vankan alustan viimeisen 10 vuoden ajan. 

Menestyneen verkkokaupan Miss Windy Shop Oy:n luoneet Samuli ja Tuuli Hellman pitävät omannäköistä verkkokauppaa tärkeimpänä asiana, jolla voi tänä päivänä erottua massasta. Myös hakuoptimointia ei kannata unohtaa, nykyään Google on iso osa yritysten markkinointia ja tässä on monen helppo jäädä paitsioon. Uskoa omaan tekemiseen ja asennetta se myös vaatii. Kaikkea ei tarvitse keksiä ja oppia itse, vaan mallia voi ottaa myös muilta ja kehittää hyväksi todettuja ratkaisuja eteenpäin.  

Samuli ja Tuuli Hellman ovat innostuneet verkkokauppojen tekemisestä muille henkilöille ja yrityksille. 

Tästä voit katsoa koko tallenteen Yrittäjyyden Olohuoneesta. 

Verkkokaupat voivat todellakin avata monia uusia ovia ja mahdollisuuksia! Työtä ja tunnollisuutta se vaatii, vaikka olisikin hyvä liikeidea, se ei yksistään riitä. Tulevaisuus kuitenkin näyttää, että verkkokauppojen kasvu vain jatkaa nousuaan ja samalla potentiaali kasvaa kehittämään omaa verkkokauppaa yrityksissä, jos sellaista ei vielä ole tai se on aluillaan. 

 

Teksti: Niko Putkonen 
Kuvat: Mika Salmi 

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

Yhteishaku käynnissä – Duuniagentit apunasi!

Joka keväinen korkeakoulujen yhteishaku syksyllä alkaviin koulutuksiin järjestetään tänä vuonna...

Yrittäjätarina: Innoska – Minna Nirkko

Liiketoimintasuunnitelma, kilpailija-analyysi, markkinaselvitys. Yritystoimintaa...

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu

Sivu arviointi ja palaute