Ajankohtaista, otsikko

Ajankohtaista

Asset Publisher

angle-left Yrityskuiskaajat saapuvat joensuulaisten yrittäjien avuksi

Yrityskuiskaajat jälleen syksyllä liikkeellä – Tavoitteena rakentaa yhdessä yhä yritysystävällisempää Joensuuta

Yrityskuiskaajat saapuvat joensuulaisten yrittäjien avuksi



Yrityskuiskaajat 
saapuvat yrittäjien avuksi lleen syksyllä. Useasta eri kaupungin organisaatiosta koostuva tehonyrkki auttaa maksuttomasti yrittäjiä esimerkiksi kasvuun ja kehittämiseen, henkilöstöasioihin, toimintaympäristöön, yrittäjän jaksamiseen, koulutusasioihin tai yrityskauppojen suunnitteluun liittyvissä kysymyksissä. Joensuu haluaa olla kokoluokassaan Suomen yritysystävällisin kaupunki, hyvä paikka yrittää ja kasvaa. Elo-syyskuun vaihteessa ynnistyvän kampanjan tavoitteena on auttaa mutkattomasti ja maksuttomasti paikallisia yrityksiä yritystoiminnan eri vaiheissa.
 


 Tavoittelemme yrityksiä kampanjan aikana muun muassa tekstiviesteillä ja puhelimitse, mutta kehotamme yrittäjiä ottamaan rohkeasti myös itse yhteyttä yrityskuiskaajiin. Pyrimme vastaamaan kysymyksiin ripeästi; tarvittaessa voimme ohjata yrittäjän oikean asiantuntijatahon puheille tai välittää palvelupyyntöjä Joensuun kaupungin suuntaan. Mikäli esimerkiksi osaavan työvoiman löytäminen on haastavaa tai yrittäjä haluaisi pohtia kasvunäkymiään tai jaksamistaan, ei tarvitse jäädä yksin, kertoo valmennuspäällikkö Marjatta Rummukainen Joensuun työllisyyspalveluista.

Viime syksynä pääosin etänä toteutetun kampanjan aikana yrityskuiskaajat keräsivät yli 300 palvelupyyntöä tai palautetta yrittäjiltä. Yrityskuiskauksessa mukana olevien organisaatioiden edustajista muodostetut kuiskaajaparit valikoituvat mahdollisuuksien mukaan yrityksien ennakkotarpeiden perusteella. Tapaamiset – jotka voidaan toteuttaa myös etänä pyritään pitämään rentoina, mutta ytimekkäinä ja asiapitoisina yrittäjien tarpeita kuunnellen. 
 


Aikataulu:
Vko 35 Eno, Uimaharju, Pyhäselkä, Reijola, Tuupovaara, Kiihtelysvaara ja Heinävaara
Vko 40 Joensuun ruutukaava-alue ja teollisuusalue
Vko 45 muu Joensuu

 

Yrittäjä, ota yhteyttä yrityskuiskaajiin!

Lisätietoja kampanjasta antavat:

CONTACTS

Plaza Centrum
Kauppakatu 29

Avoinna: ma–to klo 9–16, pe klo 9–15
050 470 6553
luotsi@joensuu.fi

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu

Sivu arviointi ja palaute