Blogi, sivun otsikko

Blogi

angle-left

Дневники

Duuniagentti voitti vastavalmistuneen luottamuksen: yhdessä kohti työelämää

Työllistymistarina

21-vuotias Anni Kälkäjä työllistyi kokoonpanotehtäviin Exel Composites Oyj:n tehtaalle Joensuun Heinävaaraan marraskuussa. Kiitos Luotsin ja kivan duuniagentin, siirtymävaihe koulunpenkiltä työelämään sujui Annin mukaan nopeasti ja sujuvasti.

Anni valmistui sisustajaksi Riveriasta lokakuussa. Valmistumisen kynnyksellä Riverian uraohjaaja Sini Ahvensalmi kertoi Annille Luotsista ja sovittiin, että hänelle varataan aika duuniagentti Hannele Honkaselle.

“Suhtauduin aluksi vähän varauksella, koska en ollut kuullut aiemmin mistään vastaavasta. Tapaaminen yllätti kuitenkin positiivisesti”, Anni muistelee.

Luotsissa Annia tervehti lämminhenkinen ja rento tunnelma, joka herätti nuoressa ihmisessä luottamusta. Duuniagentti Hannele oli ensimmäisestä tapaamisesta lähtien napakka ja lempeä ja ennen kaikkea kiinnostunut auttamaan - eihän tämä mitään pakkopullaa ollutkaan! 

“Hannele kannusti sanomalla, että tehdään asiat minun tavallani ja mikä minusta tuntuu hyvältä. Se kannustus ja vierellä kulkeminen oli minulle tässä se suurin juttu.”

Luotsissa järjestetään Duunitorstai-tapahtumia, joissa vuokratyöfirmat rekrytoivat työvoimaa asiakkaidensa tarpeisiin. Tehtyään ansioluettelon ja hakemuksen Hannelen kanssa, Anni osallistui Eezy:n haastatteluun - pari päivää myöhemmin tuli soitto, kiinnostaisiko palovartijan keikkatyö. Anni tarttui rohkeasti mahdollisuuteen, eikä mennyt kauaa, kun Eezyltä soitettiin uudestaan ja esiteltiin mahdollisuus työllistyä kokoonpanotehtäviin Exel Composites Oyj:ssä.

Hannelen kanssa Anni oli keskustellut siitä, ettei oman alan töitä sisustajana välttämättä olisi tarjolla heti valmistumisen jälkeen talvea vasten. Anni ymmärsi, että työmahdollisuuksien suhteen kannatti elää nyt avoimin mielin ja ottaa ne vastaan kokemusta rikkaampana -asenteella. 

“Valmistumisen jälkeen työ oli minulle ykköstavoite, jonka kautta halusin päiviini tekemistä, mahdollisuuden itsenäiseen elämään ja oman rahan tienaamiseen. Ajattelen myös, että haluan kantaa korteni kekoon yhteiskunnan jäsenenä.”

Aiempaa työkokemusta Anni on kerryttänyt kesätöissä ja koulun työssäoppimisjaksoilla. 2-vuorotyö jännitti aluksi, mutta rohkeasti tekemään lähteminen on vastannut parhaalla tavalla myös kysymyksiin siitä, osaanko ja jaksanko. Annin tunnollisuus on ehditty palkita myös ensimmäisellä palkankorotuksella.

“Työnantaja tietää, että teen parhaani ja nautin uusien asioiden oppimisesta. Tuntuu hyvältä, että luotetaan ja tekeminen tunnustetaan, eikä kyseenalaisteta tai paineta alaspäin.”

Nuoren ihmisen elämässä on tapahtunut isoja ja iloisia asioita, eikä niitä ole tarvinnut kohdata yksin.

“Miulla on sellainen tunne, että ilman Luotsia en olisi tässä. Luotsi ansaitsee kiitoksen siitä, että pääsin heti valmistumisen jälkeen helposti ja sujuvasti työelämään.”

Добавить комментарии

Другие записи блога

Jean-Paul suunnittelee joensuulaisia ilmalaivoja – ”työni päätavoite on toimiva tuote”

”Tiedämme sinun olevan yksi miljoonasta, mutta niin on tämä mahdollisuuskin” – näin...

Kohtaamisen uudet kanavat

Ei ole sattumaa, että Luotsin vihreä logo muistuttaa karttasovelluksista tuttua, sijaintia...

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu