Навигационная цепочка

Blogi, sivun otsikko

Blogi

angle-left

Дневники

Kun valmistuminen lähenee

Kolmen opiskelijan tunnelmia valmistumisen kynnyksellä

Kevät on valmistujaisjuhlien kulta-aikaa. Valmistuminen herättää monenlaisia tunteita. Kun yksi elämänvaihe alkaa olla loppusuoralla ja tutkinto viittä vaille valmis, voi olla ylpeä saavutuksistaan. Toisaalta siirtyminen työelämään saattaa jännittää, samoin se, löytyykö oman alan töitä. Täytyy uskaltaa luottaa omaan osaamiseen, vaikka työkokemus kenties vielä puuttuu.

Pohdimme, kuinka ihmiset varautuvat valmistumiseen ja minkälaisia tunteita se herättää. Haastattelimme tammikuussa Karelia-ammattikorkeakoulusta ipian valmistuvaa Henna-Riikka Laukkasta, Riveriasta valmistuvaa Simo Hiltusta ja Itä-Suomen yliopistosta valmistuvaa Sanni Penttistä asiaan liittyen.

Innokkaasti kohti työelämää

Henna-Riikka on viimeisen vuoden restonomiopiskelija Karelia-ammattikorkeakoulussa. Hän työskentelee vastaanottovirkailijana koulun ohella. Opinnäytetyö valmistuu kovalla vauhdilla, ja koulua onkin jäljellä enää maksimissaan muutama kuukausi.

Henna-Riikka kertoo odottavansa siirtymistä työmarkkinoille innokkaasti, sillä koulun penkki alkaa jo kyllästyttää 15 vuoden jälkeen. Samalla häntä kuitenkin stressaa matkailualan töiden saamista, sillä korona on iskenyt sinne kovaa.

“Jotenkin on vähän sellainen epätodellinen olo. Oon mennyt koulusta seuraavaan, niin tuntuu tosi oudolta, että kohta olevinaan on työelämässä kokopäiväisesti.” Henna-Riikka kuvailee tuntemuksiaan valmistumisesta.

Henna-Riikka sanoo valmistautuneen valmistumiseen siten, että on katsellut työpaikkailmoituksia ja säästänyt rahaa. Tietoa valmistumiseen liittyen hän on saanut koulusta, mutta hän kertoo paneutuvansa asiaan tarkemmin lähempänä valmistumista. 

Opinnoissa Henna-Riikka jää kaipaamaan koulukavereita ja kaikkia eri projekteja, joihin hän pääsi osallistumaan. Hän mainitsee myös, että valmistuminen tuo mukanaan myös uudenlaista epävarmuutta tulevaisuudesta.

“Opiskelijakortin menetys tuntuu myös pahalta.” Henna-Riikka kertoo naureskellen.

Valmistumisen jälkeen hän toivoo työllistyvänsä omalle alle, koska on kuitenkin panostanut paljon osaamisen hankkimiseen. Henna-Riikka tietää, että Luotsista saa apua työnhakuun.

“Asiat järjestyy omalla painollaan.” Henna-Riikka tsemppaa samassa tilanteessa olevia.

Valmistuminen tuttua juttua

Simo opiskelee puhtausalalla Riveriassa. Hän on ollu töissä vuodesta 2017 lähtien Joen Tilapalvelulla, jonne hän päätyi CV-netin kautta. Työtehtävät on monipuolisia ja työssä pääsee näkemään oman kädenjälkensä. Simonkin valmistuminen on jo nurkan takana.

Simolla on jo takana useampi ammattiin valmistuminen. Hän kertookin, ettei tämä tuleva eroa niistä. Sen takia tämä ei oikein hänessä herätä tunteita puoleen tai toiseen. Pientä innostusta on kuitenkin havaittavissa. Simo kertoo, ettei hänen ole tarvinnut etsiä tietoa valmistumiseen liittyvistä asioista, mutta tietää mistä sitä löytyy, jos hän sitä tarvitsee. 

“Se on sama kuin viikonloppu, että keitetään pannullinen teetä ja se on siinä.” Simo kuvailee valmistumistaan ja valmistumisjuhliaan.

Alunperin Simo opiskeli tutkinnon osaa, mutta sitten vaihtoi koko tutkinnon opiskeluuun, sillä puhtausalalta löytyy töitä. Hänen opintonsa ovat venähtäneet koronan myötä, mutta hän on pystynyt saamaan töistään hyväksilukuja koulua varten, joka on vähän lyhentänyt opintoja. Mahdollisuus hyväksilukea työkokemuksen kautta hankittua osaamista osaksi opintoja on hänen mielestään ollut hyvä juttu. Simo kertoo, että etäopiskelu on sujunut hyvin ja se on ollut mukavaa. Simon työn luonteen vuoksi suojavarusteiden ja maskien käyttö on tullut tutuksi jo ennen koronaa.

Valmistumisen jälkeen Simo toivoo muiden tapaan työllistyvänsä omalle alalle. Luotsin palvelut ovat Simolle myös tuttuja, joten hän tietää saavansa niistä apua, kun se on ajankohtaista.

“Kokeile laittaa työnhakua johonkin suuntaan, jos et ole sitä jo tehnyt.” Simo antaa vinkiksi valmistuville.

Elämä kyllä kantaa

Sanni on ympäristöpolitiikan opiskelija Itä-Suomen yliopistossa ja tekee yliopistolla opiskelijalähettilään töitä. Korona on viivästyttänyt myös Sannin opintoja, mutta valmistuminen yhteiskuntatieteiden maisteriksi alkaa lähestyä pikkuhiljaa.

Sanni kertoo, että tuntemukset valmistumista kohtaan vaihtelevat päivittäin. Päällimmäisenä tunteena on kuitenkin odotus lähestyvästä valmistumisesta. Häntäkin kuitenkin jännittää korona ja sen vaikutus työllistymiseen. Sanni paljastaa, että ei halua tehdä tarkkoja suunnitelmia valmistumisen suhteen. Hän uskoo, että elämä kantaa ja tilanteet tulevat muuttumaan vielä paljon. 

Yliopistolla on hyödynnettävissä amanuenssit, joiden kanssa voi käydä juttelemassa valmistumiseen ja työasioihin liittyvistä asioista. Sanni kertoo, että yliopistolla on myös kattavat nettisivut, josta löytyy valmistumiseen liittyviä käytännön ohjeita. Lisäksi hän on saanut kuulla valmistuneilta kavereilta valmistumiseen liittyvistä asioista. 

“Ei ole yhtä selkeää paikkaa, mistä olisin saanut tietoa. Vaan haalinut sitä tietoa, mistä sitä sattuu aina sitten saamaan.“ Sanni sanoo.

Opinnoissa hän jää kaipaamaan mukavaa opiskelijayhteisöä ja  vapautta siitä, että voi suunnitella oman aikataulunsa. Sanni mainitsee, Henna-Riikan tavoin, että opiskelija-alennuksia tulee ikävä.

Tulevaisuudessa Sanni toivoo työllistyvänsä muiden tapaan omalle alalle, missä pääsisi hyödyntämään koulutustaan. Hän toivoo, että työtehtävät olisivat mielenkiintoisia ja vaihtelevia. Sanni mainitsee, että tietää saavansa Luotsilta apua työnhakuun.

“Ota rauhassa. Asiat loppujen lopuksi kuitenkin järjestyy suuntaan tai toiseen. Ei kannata ehkä suunnitella liikaa ja asettaa paineita, että pitäisi valmistua tietyssä ajassa. Jokaisen kannattaa olla armollinen itselleen. Tää on outoa aikaa ja me reagoidaan siihen eri tavoin.” Sanni kertoo lopuksi vinkiksi valmistuville.


Mitä valmistumisen jälkeen?

Luotsi, osana Joensuun kaupungin työllisyyspalveluita auttaa myös vastavalmistuneita uraohjauksessa, tulevaisuuden suunnittelussa ja työnhaussa.

  • Työnhakijan matkassa on omavalintainen yksilövalmentaja eli duuniagentti.
  • Tarjolla erilaisia maksuttomia palveluja, kuten LinkedIn koulutusta, työnhakuasiakirjojen päivittämistä ja työhaastatteluun valmentautumista.
  • Duuniagenteilta löytyy myös ajankohtaisin tieto avoimista työpaikoista.
  • Luotsissa järjestetään myös kaikille avoimia tapahtumia, joista voit lukea lisää  tapahtumakalenteristamme.
  • Katso lisää työnhakijan palveluista TÄÄLTÄ.

 

Kuvat: Tiina Marila

Teksti: Jessica Shemeikka

Добавить комментарии

Другие записи блога

Yrittäjätarina: Innoska – Minna Nirkko

Liiketoimintasuunnitelma, kilpailija-analyysi, markkinaselvitys. Yritystoimintaa...

Sisar hento valkoinen vai jotain aivan muuta?

”Miehiäkin tarvitaan hoitotyöhön ja työyhteisölle on varmasti hyvä, että siellä on sekä miehiä...

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu