Blogi, sivun otsikko

Blogi

angle-left

Дневники

Neljän vuosikymmenen insinööriopinnot: “Ilman Luotsia paperit olisi jäänyt saamatta”

Onnistumistarina

Eikä nyt puhuta vessapaperista.

Tämä tarina kertoo Luotsin asiakkaasta “Bassosta”, joka duuniagentti Jani Saveliuksen avustuksella laittoi pakettiin kaksikymmentäkaksi vuotta insinööriopintoja. 

Eipä uskonut Basso etukäteen, millainen olisi 7. helmikuuta päivänä miehiään, kun peilistä illansuussa tuijotteli takaisin uunituore insinööri. Basso oli heittänyt valmistumisen suhteen jo toivonsa: opinto-oikeus oli päättynyt ja koulutusohjelma kaupungissa lakkautettu. Duuniagentti Jani Saveliukselle tämä vastaus ei kuitenkaan kelvannut.

Elettiin lokakuuta, kun Basso käveli Luotsiin ensimmäistä kertaa. 

“Tulin paikalle silkkaa uteliaisuuttani katsomaan, mikä se on tällainen homma, jota kaikki kehuu.”

Basso ja Savelius paiskasivat kättä, istuivat alas ja juttelivat kolme tuntia. 

Basson tarina kesken jääneistä insinööriopinnoista sai Saveliuksen ajattelemaan, että tämä homma pitää selvittää.

“Basson kohdalla puhuttiin muutamasta puuttuvasta opintopisteestä. Tästä lähtökohdasta lähdimme selvittämään valmistumisen mahdollisuuksia.”

Vastaava koulutusohjelma löytyi Hämeen ammattikorkeakoulusta, jonne Savelius oli yhteydessä.

“Saadakseen opinto-oikeutensa takaisin, Basson olisi tullut hakea opiskelemaan Hämeen ammattikorkeakouluun, jolloin tehdyt opintopisteet olisi saatu siirrettyä toiseen tutkintoon”, Savelius selventää.

Seuraavaksi Savelius oli yhteydessä Karelia-ammattikorkeakoulun opinto-ohjaajaan, jonka kanssa sovittiin tapaaminen.

Tapaamisessa selvisi, että Kareliassa Basson opintopisteet olisi voitu siirtää soveltuvin osin liiketalouden ammattikorkeakoulututkintoon - tämä olisi kuitenkin tarkoittanut linjan vaihtoa, ja valmistumista tradenomiksi. Siihen Basso tuumasi, että “kyllä se insinööri paremmalta kuulostaisi”.

Opintorekisteriote toi odottamattoman käänteen

Olihan Basson opintorekisteriote melkoinen sillisalaatti, neljällä eri opiskelijanumerolla tehty. Asian selvittämiseen paneutuivat palvelualttiilla otteella Karelian opo, opintosihteeri ja langan päässä ollut koulutuspäällikkö.  Kun opintosuoritusten perusteellista tarkastelua yhteistuumin jatkettiin, kävikin lopulta ilmi jotain odottamatonta. Koulutuspäällikkö esitti valmistumista.

“Tultiin siihen tulokseen, että pisteet riittävät suoraan myös insinööriksi valmistumiseen. Alunperin oli arvioitu, että joitain pisteitä puuttuisi, mutta huomattiinkin, että tietyt, jo aiemmin suoritetut opintokokonaisuudet täydensivät nämä.”

Bassolle esitettiin valmistumista jälkikäteen. Perusteluna hänen kohdallaan toimi se, että opinnot oli tehty loppuun opinto-oikeuden voimassaollessa. Työvoitto!

“Silmäni olivat varmaan teevadin kokoiset siinä kohtaa”, Basso muistelee.

Valmistumisen ja todistuksen myötä Bassolle avautuvat ihan erilaiset mahdollisuudet työmarkkinoilla. 

“Paperilla pystyn osoittamaan pätevyyteni. Hommat on osattu kyllä aiemminkin, mutta nyt sen voi todistaa.”

Luotsia Basso muistelee kokemuksensa jälkeen positiivisena yllätyksenä.

“Hommat alkoivat rullaamaan kiitettävissä määrin. Neljässä kuukaudessa kädessä olivat insinöörin paperit, että ei yhtään hullummin.”

Savelius laskeskelee käyttäneensä viisi tuntia työaikaa siihen, että Basson kohdalla saatiin kaksikymmentä vuotta elämää pakettiin. Tässä vertauksessa esittäytyy Saveliuksen mukaan yksi Luotsin selkeistä vahvuuksista.

“Koulu katsoo asioita koulun, hallinnon ja mallin kannalta ja kuinka asiat yleensä menevät. Opiskelijalla on vastuu seurata opintoja ja niiden etenemistä, jolloin syntyy riski, että asioita katsotaan liian läheltä. Usein tarvitaan ulkopuolinen taho, kuten Luotsi, katsomaan asiaa kirkkaasti ja puolueettomasti.”

Tämä pätee Saveliuksen mukaan erityisesti niissä tapauksissa, kun opinnoissa on jouduttu tekemään erilaisia ratkaisuja ja opintopolku ei ole ollut suora. “Kun elämä on tullut väliin”, kuten meille ihmisille niin monesti käy ja ihan pyytämättäkin.

“Jos opintojen päättämisestä ei ole varmuutta, silloin on mitä suuremmissa määrin hyvä, että ihminen tulee käymään Luotsissa, jolloin eri vaihtoehdoista ja ratkaisuista voidaan keskustella yhdessä. Opinto-oikeuden päättyminen ei tarkoita, etteikö opintoja muuten voisi päättää.”

Luotsissa asiakkaan käytössä on koko henkilökunnan ammattitaito.

“Meillä on talon sisällä aivan valtava määrä osaamista ja yhteinen tahtotila valjastaa nämä taidot yksittäisenkin asiakkaan palvelukseen.”

(Asiakkaan nimi "Basso" on muutettu)

Teksti: Jonna Nupponen

Добавить комментарии

Другие записи блога

Luotsin työnhakuvinkit kotisohvalle Osa 4

Sanonta ”On vaikea päästä perille, jos ei tiedä, mihin on menossa.” pätee myös työnhaussa. ...

Yrityskaupoilla yrittäjäksi  Jatkis -hankkeen avulla

Yrittäjäksi aikovan on luotava oma työpaikkansa. Pyörää ei kuitenkaan aina tarvitse keksiä...

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu