Blogi, sivun otsikko

Blogi

angle-left

Bloggar

Koulutus ei huolestuta koronakriisissä – sitä kuitenkin tarvitaan tulevaisuudessa

Luotsin kyselytutkimus

Huhtikuussa, koronakriisin alkuvaiheessa, Luotsin kyselytutkimukseen vastanneita henkilöitä työelämä ja työllisyysasiat huolestuttivat eniten –  koulutus taas vähiten. Koulutuksen kuitenkin katsottiin olevan tärkein resurssi tulevaisuuden haasteisiin vastaamisessa.

Koronakriisi rantautui Suomeen nopeasti. Suhteellisen lyhyessä ajassa mediat täyttyivät korona-aiheisista uutisista, ihmisiä kehotettiin eristäytymään koteihinsa, koulut siirtyivät etäopetukseen ja koronatartuntojen saaneiden määrät kasvoivat. Tässä muuttuneessa tilanteessa Luotsissa katsottiin aiheelliseksi tehdä pikainen kyselytutkimus, joka kartoitti hankkeen palvelujen piirissä olevien ihmisten huolenaiheita ja niiden voimakkuutta kriisin alkuvaiheessa.  Tarkoituksena oli selvittää miten Luotsi pystyisi palvelemaan joensuulaisia koronakriisin keskellä parhaimmalla mahdollisella tavalla ja kehittämään palveluja asiakkaiden tulevaisuuden tarpeita silmällä pitäen. Tässä katsaus tutkimuksen tuloksiin.

Töitä nyt ja opiskelua tulevaisuudessa

Tutkimustuloksissa huolestuneisuuden tasot eivät kyselyn missään kategoriassa olleet erityisen korkeat. Ihmiset olivat keskimäärin ainoastaan ”jokseenkin huolestuneita”. Huolenaiheet painottuivat siten, että työllisyys huolestutti eniten, sen jälkeen epävarma tulevaisuus, toimeentulo, yhteiskunnan vakaus, huoli läheisistä, terveys ja koulutus. 

Pääsääntöisesti kyselyyn vastanneet olivat eniten huolissaan työelämään tai työllisyyteen liittyvistä asioista – mikä ei ollut erityisen yllättävää. Jo heti alkuvaiheessa oli selvää, että koronakriisi iskisi erityisen voimakkaasti yksityisiin työnantajiin, eli pieniin ja suuriin yrityksiin. Toki tietyt alat ja julkinen sektori osoittautuivat kriisin edetessä vastustuskykyisemmiksi koronaviruksen taloudellisille vaikutuksille, mutta kriisin yleinen vaikutus työllisyysnäkymiin on kriisin edetessä synkistynyt.

On selvää, että tämän hetken tilanne on työllistymisen kannalta haastava etenkin aloilla, joihin kriisi on iskenyt pahiten. Hankalassa tilanteessa verkostoitumisella ja työnantajapuolen sektorin tuntemuksella tulee olemaan entistäkin suurempi merkitys työnhaussa. Siksi ei ole ihme, että kyselyyn vastaajat pitivät erityisen tärkeänä työnantajaa ja työntekijää suoraan yhdistäviä palveluita.  Erityisesti toivottiin henkilökohtaista ohjausta itselle sopiviin avoimiin työpaikkoihin. Juuri tätä työtä Luotsissa tekevien duuniagenttien toiminnalle näyttäisikin olevan paljon tilausta myös tulevaisuudessa. 

Tutkimuksessa kysyttiin myös mitä vastaajat tarvitsisivat eniten tulevaisuuden haasteiden varalle. Tässä yhteydessä tämän hetkisistä huolenaiheista alhaisimmaksi sijoittunut koulutus nousi esille tärkeimpänä resurssina – niin nuorempien kuin vanhempienkin vastaajien keskuudessa. Osaamisen päivittämisen koettiin olevan tärkeä avain tulevaisuuden työllistymismahdollisuuksien takaamiseksi.

Tämän vastakohtaisuus on luultavasti selittävissä sillä, että Suomessa koulutusta on perinteisesti ollut hyvin saatavilla. Positiivista on siis se, että tulevaisuutta varten tarvittavaa resurssia on jo valmiiksi paljon tarjolla.  Ongelmana saattaa kuitenkin olla oikean koulutuksen löytäminen. Luotsin duuniagentit auttavat myös tässä. Asiakkaan kanssa voidaan kartoittaa tämän koulutustarpeita ja etsiä niihin sopiva koulutus. Samalla Luotsin kautta välittyy paljon alkaviin koulutuksiin liittyvää tietoa. Tulevaisuuden varalta Luotsiin kannattaa olla siis yhteydessä myös koulutukseen liittyvissä asioissa.

Huolestumisen jakautuminen ja erikoistarpeet on huomioitu

Kyselystä saatiin myös monenlaista muuta mielenkiintoista tietoa. Esimerkiksi huolestumisen jakautumisessa oli selviä eroja.  Kyselyssä naiset olivat kaikissa kategorioissa huolestuneempia kuin miehet. Samalla tavalla eroja löytyi myös eri ikäryhmien väliltä. 26 – 50 -vuotiaat tuntuivat kantavan keskimääräisesti suuremman huolen kriisin vaikutuksista, kun taas nuoremmat ja vanhemmat ikäryhmät olivat siitä vielä vähemmän huolestuneita.

Joitakin vastanneita huolestutti erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus. Useissa kyselyn vapaamuotoisissa vastauksissa tuli esille myös se, että erityisesti henkiseen jaksamiseen liittyville palveluille on selvä tarve. Oman kortensa tähän kekoon Luotsi jo nyt pyrkii kantamaan tarjoamalla maksuttoman Tyyni -psykoterapiapalvelun, johon duuniagentit voivat ohjata asiakkaita. Palvelu on tarkoitettu akuutin kriisin tai ahdistuksen purkamiseen silloin, kun oma jaksaminen tai mieliala vaikuttavat työkykyyn tai työllistymismahdollisuuksiin.

Erityisesti yli 50-vuotiaita huolestutti oma asema työelämässä. Tässä ikäryhmässä toivottiin, että työnantajille tuotaisiin paremmin esille iäkkäämpien työntekijöiden arvo työelämässä. Eräs vastaajista jopa toivoi suoranaista kampanjaa ikärasismia vastaan. Luotsissa iäkkäämpien työnhakijoiden tähän aihealueeseen liittyvät tarpeetkin on jo tunnistettu. Niihin vastaavaa toimintaa ollaan parasta aikaa suunnittelemassa.

Kyselytutkimuksen kautta saatiin myös paljon positiivista palautetta Luotsin palveluista ja toiminnasta. Vastaajat, jotka olivat tutustuneet palveluihin, olivat myös niihin tyytyväisiä. Kyselyyn vastasi myös mittava määrä henkilöitä, joille Luotsin toiminta ei ollut tuttua. Siksi Luotsilta toivottujen palvelujen yhteydessä kyselyssä peräänkuulutettiin paljon sen ydintoimintaan kuuluvia asioita – kuten työnhakuun liittyvää henkilökohtaista ohjausta, tietoa koulutuksista ja avoimista työpaikoista. Tämän voi tulkita siten, että Luotsin tekemä työ nähdään arvokkaaksi ja sen palveluille on myös kysyntää tulevaisuudessa. 

Jos koet, että kaipaat apua työllistymisen tai koulutuksen kysymyksissä, ota yhteyttä ja varaa aika duuniagentin juttusille. Luotsissa liikkuvat oikeat työpaikat ja saat tukea tulevaisuutesi suunnitteluun!

 

Kyselytutkimukseen vastasi 86 henkilöä, joista yli 90% ilmoitti kotikunnakseen Joensuun.

Kysely toteutettiin 8.4. – 15.4.2020 välisenä aikana.

Teksti: Samuli Longi

Kommentera

Mer blogginlägg

Luotsin työnhakuvinkit kotisohvalle Osa 6

Luotsin työnhakuvinkit kotisohvalle Osa 6: Onnistu työhaastattelussa!   Kutsu...

Luotsin työnhakuvinkit kotisohvalle Osa 7

Luotsin työnhakuvinkit kotisohvalle Osa 7: LinkedIn-profiili työnhaussa LinkedIn ...

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu

Sivu arviointi ja palaute