Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuun kaupunki jatkaa ukrainalaisten ilmaista joukkoliikennettä elokuun loppuun

Joensuun kaupunki jatkaa ukrainalaisten ilmaista joukkoliikennettä elokuun loppuun

Joensuun seudullinen joukkoliikennejaosto päätti kokouksessaan 7.4. myöntää ukrainalaisille oikeuden maksuttomaan matkustukseen. Joensuun kaupungin valmiusjohtoryhmä linjasi, että maksuttomuutta jatketaan Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen tavoin elokuun loppuun saakka. Edun saa näyttämällä totuttuun tapaan passia tai vireilläolotodistusta.

Maksuton matkustaminen on myönnetty akuutin kriisin takia helpottamaan Ukrainasta saapuvien asioiden hoitamista ja töihin pääsyä. Ukrainasta saapuvilla on ollut hidasteita muun muassa tilapäisen suojelun päätöksen ja samalla myös vastaanottorahan saamisessa,, joka on hankaloittanut töihin pääsyä ja asiointia.

Joensuun kaupungin valmiusjohtoryhmässä on käyty pitkin kevättä keskustelua joukkoliikenteen järjestämisestä yhdenvertaisella tavalla.

– Etu myönnettiin akuuttiin kriisiin. Tulijoita oli kerralla paljon, joka ruuhkautti asiointipalveluja. Tätä tilannetta halusimme helpottaa. Olemme tietoisia, että Ukrainan passia esittämällä saatu etu asettaa eri maista saapuvia ihmisiä eriarvoiseen asemaan. Lisäksi esimerkiksi nuorilla ei välttämättä ole passia, joka on aiheuttanut epäselvyyksiä, selventää Joensuun kaupungin valmius- ja turvallisuuspäällikkö Ville Leinonen.

– Selvitämme juuri toimivaa keinoa varmistaa töihin ja palveluihin pääsemistä, joka olisi yhtäläinen kaikille tilapäistä suojelua hakeneille. On ollut yllättävän haastavaa löytää simppeliä ratkaisua, joka ei kuormittaisi turhaan kuljettajia, asiointipisteitä tai vastaanottokeskusta, Leinonen jatkaa.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.