Hulevedet

Hulevesi on sadevettä, tai lumen ja jään sulamisvettä. Sitä johdetaan pois kaduilta, talojen katoilta ja muilta rakennetuilta pinnoilta. Myös rakennusten perustusten kuivatuksessa syntyneet vedet ovat hulevesiä.

Asemakaava-alueella hulevesien hallinnasta vastaa Joensuun kaupunki. Tästä aiheutuvien kustannusten kattamiseksi on otettu vuodesta 2025 alkaen käyttöön hulevesimaksu. Hulevesien hallinnan siirryttyä kaupungille Joensuun Vesi on alentanut jäteveden käyttömaksua noin 5% verran.

Hulevesimaksua peritään kiinteistön omistajilta. Kaupungin omistuksessa olevien vuokratonttien osalta maksu peritään tontin vuokralaiselta.

 

Lasku lähetetään kerran vuodessa

Joensuun kaupunki laskuttaa hulevesimaksun maksajia kerran vuodessa. Lasku lähetetään kiinteistön omistajalle tai kaupungin vuokratontin haltijalle. Lasku tulee sille henkilölle, jonka yhteystiedot ovat vuosittain 1. tammikuuta kaupungin järjestelmissä.

Voit tilata Joensuun kaupungilta e-laskun, eli verkkolaskun. Siten saat laskut sähköisesti suoraan verkkopankkiisi. Voit ottaa e-laskun käyttöön omassa verkkopankissasi. Tarvitset käyttöönottoa varten yleensä edellisen laskun viitteen.

 

Hulevesiverkkoon liittyminen on mahdollista, ja olemassa olevasta hulevesiverkosta voi tiedustella Joensuun kaupungilta. Lisätietoa hulevesiverkostoon liittymisestä löydät Joensuun Veden sivuilta.

 

Usein kysyttyjä kysymyksiä hulevesiin liittyen

Mikä on hulevesimaksu ja mihin se perustuu?

Mikä on hulevesimaksu ja mihin se perustuu?

Miten suuri hulevesimaksu on? Mistä tiedän kiinteistöni pinta-alan?

Miten suuri hulevesimaksu on? Mistä tiedän kiinteistöni pinta-alan?

Miten voin ilmoittaa virheestä hulevesilaskussa?

Miten voin ilmoittaa virheestä hulevesilaskussa?

Miksi lasku ei mennyt kiinteistön uudelle omistajalle?

Miksi lasku ei mennyt kiinteistön uudelle omistajalle?

Miksi kiinteistön käyttötarkoitus on merkitty väärin?

Miksi kiinteistön käyttötarkoitus on merkitty väärin?

Miksi hulevesimaksu ei koske kaikkia?

Miksi hulevesimaksu ei koske kaikkia?

Miksi pitää maksaa hulevesimaksu, jos imeyttää hulevedet tontilla, eikä mitään mene tontin ulkopuolelle?

Miksi pitää maksaa hulevesimaksu, jos imeyttää hulevedet tontilla, eikä mitään mene tontin ulkopuolelle?

Mitä teen, kun kaupungin hulevesijärjestelmä ei toimi toivotusti?

Mitä teen, kun kaupungin hulevesijärjestelmä ei toimi toivotusti?

Jos hulevesiviemäriä ei ole, mihin tontin vedet johdetaan?

Jos hulevesiviemäriä ei ole, mihin tontin vedet johdetaan?