Blogi, sivun otsikko

Blogi

angle-left

Blogit

Kuvitus keikkatyönä – ensivaikutelmat Work Pilotsista

Työllistymistarina

Nykypäivän työelämä on usein hyvin pirstoutunutta. Työsuhteet tapahtuvat pätkissä ja niiden välillä (tai aikana) hoituvat myös opiskelut. Vakituinen kokopäivätyö on monille työnhakijoille se ensisijainen tavoite, mutta siihen ei välttämättä pääse suoraan koulun penkiltä. Tämä asetelma on hyvin tuttu Luotsin asiakkaalle Satu Vepsälle.

Sadulta löytyy aikaisempaa työkokemusta useista eri työpaikoista ja työtehtävistä. Lukiossa opiskellessaan hän työskenteli osa-aikaisesti kokoonpanijana. Kesä- ja pätkätöitä hän on tehnyt postityöntekijänä, myymäläapulaisena ja tilauskäsittelijänä. Tilauskäsittelijän työtehtävissä hän myös työskenteli kokopäiväisesti 2,5 vuotta. Taiteellisesti lahjakas Satu on suorittanut kuva-artesaanin tutkinnon Outokummun ammattioppilaitoksessa. Tänä keväänä hänen on myös tarkoitus saada pakettiin englannin kielen ja kääntämisen opinnot Itä-Suomen yliopistossa.

”Kun talvella oli enää gradu jäljellä, niin sitten sitä alkoi miettimään mitä koulun jälkeen? Kääntäminen on aika kilpailuhenkinen ala. Vakituisia in-house kääntämispaikkoja on lähinnä vain isoissa firmoissa ja yleensä etelässä.  Myös pienillä käännöstoimistoilla on omia kääntäjiä, mutta nekin työpaikat ovat yleensä etelässä . Koska minä en halua muuttaa niin kääntäminen oli sitten poissa laskuista”, Satu selventää lähtötilannettaan.

Satu ei myöskään katsonut omaavansa vielä valmiuksia oman yrityksen tai toiminimen perustamiseen, joiden kautta perinteisesti käännös- tai kuvitusalan töitä olisi ollut mahdollista tehdä.

”Menin sitten oman yliopiston urapalveluihin. Sieltä sain apua jonkin verran ja vinkkauksen tästä Luotsista. Sen kehotuksen kautta otin yhteyttä Luotsiin, sain oman duuniagentin ja nyt ollaan tässä hänen kanssaan puuhailtu.”

Duuniagentti Aino-Maija Turusen mukaan Satu saapui Luotsiin juuri oikeaan aikaan.  ”Jos opintojaan viimeistelevällä opiskelijalla ei ole olemassa valmista sapluunaa siitä, mitä hän rupeaa tekemään valmistumisen jälkeen, niin muutamaa kuukautta ennen arvioitua valmistumista olisi hyvä tulla Luotsiin. Siinä on sitten koulun viimeistelyn ohessa työskentelyaikaa miettiä tulevaisuuden suunnitelmia.”

Sadusta yhteistyö Aino-Maijan kanssa on sujunut erittäin hyvin.  ”Olen tykännyt tuosta omasta duuniagentista tosi paljon. Koen, että hän kuuntelee minua ja kannustaa katsomaan asioita vähän eri näkökulmasta tai eri suunnasta kuin mitä minä itse olin ajatellut.”

Ammattilaisen ottein sujunut keikka

Sadun CV:stä löytyi paljon pätkätöitä, mutta ei juurikaan oman alan työkokemusta. Luotsissa hänen kanssaan liikkeelle lähdettiin pitkän tähtäimen suunnitelman tekemisestä, jonka avulla olisi mahdollista työllistyä paremmin omalle alalle. On yleisesti tiedossa, että Pohjois-Karjalan seudulla humanististen alojen työntekijöiden suorat työllistymisnäkymät ovat tällä hetkellä haasteelliset. Siksi lyhyellä tähtäimellä Sadun parhaimmat mahdollisuudet työllistyä ja kerryttää oman alan työkokemusta näyttivät löytyvän juuri keikkatöistä.

Onnekkaiden yhteensattumien summana ensimmäinen mahdollisuus kokeilla tätä työllistymismallia löytyi Luotsin seinien sisältä. Luotsissa tarvittiin kuvittajaa asiakasohjaustyössä työkaluna käytettäville  esimerkkitilannekorteille.  Aino-Maijalla välähti mielessä, että tämä hommahan soveltuisi hyvin eräälle hänen asiakkaalleen. Siinä samassa Sadulle lähti pyyntö toimittaa muutamia työnäytteitä – ja pian niiden lähettämisen jälkeen keikka oli hänen. 

Kuvittajana Satu osoittautui erittäin ammattitaitoiseksi ja tarkaksi työntekijäksi. Aino-Maija erityisesti kehuu sitä, miten Satu osasi loistavasti huomioida korttien tarkoituksen. Kuvituksissaan Satu kiinnitti erityistä huomiota siihen, että niillä ei annettu vääriä signaaleja tai ohjattu liikaa tiettyyn suuntaan. Ammattilaisen ottein korteille asetettiin juuri niiden tunnetilaan sopivat värisävyt ja kuvitetuille hahmoille oikeanlaiset ilmeet sekä eleet.

Luotsi on jo jonkin aikaa käyttänyt lyhytkestoisissa keikkatöissä suomalaista Work Pilots-alustaa.  Palvelu on suunnattu erityisesti työtä etsiville nuorille, jotka haluavat työkokemusta – ja sen kerryttämisestä myös palkkaa. Palvelun kautta keikkatyö välitettiin myös Sadulle. Tätä kautta hänelle avautui tilaisuus näyttää oma osaaminen ja kokeilla tämän tyyppisen alustan kautta tehtävää työtä.

Satu yli tyytyväinen Work Pilotsin toimivuuteen. ”Se oli sinänsä tosi selkeä. Kun siihen kirjautui, niin se oli helppo ymmärtää.”

"Work Pilots on todella helppo, koska siinä ei tarvita työntekijän puolelta muuta kuin se, että lataa  sovelluksen ja rekisteröityy palveluun. Rekisteröityminen edellyttää henkilötietojen lisäksi veroprosentin ja pankkitilinumeron.  Verokorttia itsessään ei tarvitse toimittaa.  Sitten vain hakee haluamaansa tehtävää”, Aino-Maija tarkentaa, "Kun homma on valmis, niin toimeksiantaja merkkaa sen tehdyksi ja palkkionmaksu tapahtuu."

Uransa alkutaipaleella olevalle henkilölle, jolle kokemuksen kerryttäminen on tärkeää, Work Pilots  ja muut keikkatyöalustat tarjoavat vaivattoman mahdollisuuden työllistyä.  Myös tilanteissa, joissa kevytyrittäjyys tai toiminimen perustaminen ei vielä ole ajankohtaista, sen avulla voi löytää toimeksiantoja ja kokeilla freelancerina työskentelemistä. Ensimmäisen Work Pilots-keikan jälkeen Satu etsii edelleen pääasiallisesti kokopäivätyötä. Työnhaun aikana hän kuitenkin aikoo kokeilla lisää keikkatyöalustoja ja katsoa mitä niiden parissa tapahtuu.

”Minusta tuntuu, että mitä useammalla alustalla tai useamman firman tiedoissa on, niin sitä paremmin töitä tulee. Kyllä minua myös kiinnostaa, että pystyisinkö siten oikeasti työllistämään itseäni ja hyödyntämään tätä kuvitus- ja käännöstaustaa.”

Teksti: Samuli Longi

Kuvitus: Satu Vepsä

 

 

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

Luotsin työnhakuvinkit kotisohvalle Osa 11

Työhyvinvoinnista puhutaan tänä päivänä paljon niin työntekijöiden ja työnantajien kuin...

Ladan uusi alku - autopajan kautta takaisin työelämään

Jukolankadun autopajalla ollaan vielä täydessä työn touhussa, vaikka työpäivän pitäisi olla jo...

Kartta Kauppakatu

Kauppakatu 29, Joensuu

Sivu arviointi ja palaute