Läheisen ihmisen kuolema muuttaa surevan maailmaa peruuttamattomasti.
Menetykseen liittyy suru, joka on hyvin yksilöllinen, niin kestoltaan
kuin myös intensiteetiltään. Kuolemaan liittyvällä surulla voi olla
hyvin monitahoiset vaikutukset surevan identiteettiin, sosiaalisiin
suhteisiin tai hengellisyyteen. Läheisen kuolema voi heikentää surevan
terveydentilaa, samoin kuin myös hänen taloudellista tilannettaan.
Sureva on pakotettu hyväksymään läheisen kuoleman osana omaa
elämäntarinaansa, niin kivuliasta kuin se onkin. Suru auttaa
muuttuneeseen maailmaan sopeutumisessa, koska se mahdollistaa
surevalle kuoleman todellisuuden hyväksymisen. Surevan elämän
uudelleen rakentuminen vaatii aikaa, jonka määrä on yksilöllinen ja
riippuvainen sekä surun vaikutusten monitahoisuudesta, että surevan
henkilökohtaisista kokemuksista ja ominaisuuksista.
Kuolemaan liittyy useita rituaaleja, jotka osaltaan luovat surulle
raamit, tietynlaisen struktuurin, johon se kuuluu. Rituaalit
vahvistavat menetyksen todellisuutta, mutta samalla ne luovat myös
turvallisuuden tunnetta ja auttavat ilmaisemaan surua erilaisissa
tilanteissa. Esimerkiksi kun saamme tiedon meille läheisen ihmisen
kokemasta menetyksestä, olemme tottuneet esittämään surunvalittelumme.
Surevan kohtaaminen on kuitenkin tilanne, joka koetaan usein
vaikeaksi. Tällaisissa tilanteissa rituaalit neuvovat ja ohjaavat
meitä siinä, kuinka menetellä.
Hautajaisjärjestelyt käynnistävät suruprosessin
Hautajaisten merkitys kuolemaan liittyvänä rituaalina on hyvin
monitahoinen. Hautajaisjärjestelyt itsessään vievät usein kaiken ajan
läheisen kuolemaa seuraavina päivinä, joskus jopa viikkoina.
Järjestelyjen aikana kuolema sekä sen lopullisuus ovat koko ajan läsn