Kuten viime viikon LinkedIn
–postauksessa jo pohdimme, voi sosiaalinen media eli some olla
helpoin ja tehokkain työnhaun kanava. Somekanavia on lukuisia
ja niistä osa on puhtaasti viihteellisiä, kun taas tietyt kanavat
mielletään enemmän työnhakua tukeviksi. Se, miten ja missä
sosiaalisessa mediassa olemme esillä, luo tahtomattammekin omaa henkilöbrändiämme.
Tässä postauksessa Luotsin markkinointikoordinaattori Jan
Rantala ja viestintäkoordinaattori Anne-Maria Kankaisto
pohtivat sosiaalisen median roolia työnhaussa ja jakavat vinkkejä oman
some-indentiteetin rakentamiseen.
Sosiaalinen media työnhaun tukena
Sen lisäksi että yrityksetkin ovat vahvasti esillä somessa, on
työnantajan ja työntekijän kohtaaminen entistä helpompaa. Työnantajat
jakavat suoraa tietoa avoimista työpaikoista, joten voit olla
ensimmäisten joukossa osoittamassa kiinnostustasi tehtäviä kohtaan.
Viimeistään nyt koronakriisin aikaan somesta on tullut entistä
tärkeämpi kohtauspaikka.
Työnantaja ei saa ilman työnhakijan lupaa etsiä hänestä tietoa
esimerkiksi Facebookista, eikä työnhakijasta googlettamalla saatuja
tietoja saa käyttää työhön ottamisesta päätettäessä. On kuitenkin hyvä
pohtia, millaisen kuvan itsestään antaa sosiaalisessa mediassa.
Voit kysyä itseltäsi: Jos potentiaalinen työnantaja tai tuleva työkaverisi kävisi katsomassa Facebookkiani, mitä hän löytäisi ja millaisen kuvan hän saisi minusta? Valitanko some-päivityksissäni entisestä työnantajastani oluttuoppi kädessä? Vai löytyykö profiilistani kuvia Lapin vaellusretkiltä ja jakamiani oman toimialan asiantuntija-artikkeleita? Millaista kieltä käytän päivityksissäni ja kommentoidessani toisten julkaisuja?
Joissakin työtehtävissä sosiaalisen median tuntemuksesta ja
aktiivisuudesta saattaa olla hyötyä tai sitä jopa
edellytetään. Esimerkiksi markkinoinnin tehtävissä tai nuorten kanssa
työskennellessä sosiaalisen median käyttö voi olla olennainen osa
työnkuvaa. Mikäli koet, että Facebook tai LinkedIn profiilisi tuo
työhakemukseesi lisäarvoa, kannattaa sinun jo työhakemuksessasi antaa
lupa niiden katsomiseen ja lisätä vaikka ansioluetteloosi linkit profiileihin.
Vinkki: Visuaalinen ansioluettelo tai videoCV on hyvä tapa erottautua muista hakijoista. Ne tuovat mukavaa vaihtelua, mutta muistetaan kuitenkin mennä aina sisältö edellä!
http://toimistot.te-palvelut.fi/-/te-toimiston-vinkit-visuaalinen-cv-tyonhaussa
http://toimistot.te-palvelut.fi/-/te-toimiston-vinkit-videot-tyonhaussa
#rekry
#duunit #työpaikat – missä kanavissa kannattaa olla esillä?
Kaikissa some-kanavissa ei tarvitse olla läsnä. Panosta
kanaviin, joihin jaksat ja haluat jakaa sisältöä ja pidä
profiilisi kiinnostavana pysymällä säännöllisesti aktiivisena.
-
LinkedIn on täysin työnhakuun ja työelämän sisältöön
keskittynyt kanava. LinkedInissä voit tuoda esiin asiantuntemustasi
ja verkostoitua, sekä löytää työpaikkailmoituksia tai tulla
headhunterin löytämäksi.
-
Twitteristä löytyy paljon viihdettä, mutta voit myös
osallistua sinua kiinnostavaan yhteiskunnalliseen keskusteluun,
seurata oman toimialasi kuulumisia tai tuoda esiin harrastuksiasi.
Twitteriä käyttävät monet työnantajat ja rekrytoijat, joten täällä
voit sattumalta törmätä myös kiinnostaviin työpaikkailmoituksiin.
- Yritykset ilmoittavat avoimista työpaikoista myös
Facebookissa ja Instagramissa. Näissä kanavissa sinun
kannattaa seurata suoraan sinua kiinnostavia yrityksiä tai liittyä
rekry-ryhmiin. Facebookin Somerekry –ryhmässä on yli 20 000 jäsentä
ja useiden eri alojen ammattilaisille on olemassa omia ryhmiä.
Tsekkaa ryhmien linkkivinkit tämän kirjoituksen lopussa.
- On työpaikkoja ilmoitettu Tinderissäkin, mutta
LinkedIn, Facebook, Instagram ja Twitter ovat edelleen
merkittävimpiä somekanavia työnhaun näkökulmasta.
Some -identiteetti
Identiteettisi verkossa voi olla puhtaasti ammattimainen tai
yksityinen, tai näiden yhdistelmä. Mikäli haluat säilyttää
henkilökohtaiset profiilisi yksityisinä, voit luoda itsellesi
erillisen työprofiilin, jonka kautta voit
verkostoitua ja kenties myös pitää yhteyttä työkavereihin ja
asiakkaisiin. Jos luot profiilin pelkästään työn näkökulmasta, on
kuitenkin tärkeää, että siinä säilyy aitous ja persoonasi näkyy.
Sosiaalinen media voi toimia myös näyttämönä osaamisellesi ja
taidoillesi. Esimerkiksi taiteilijat, graafiset
suunnittelijat, muusikot, urheilijat tai muut esiintyvät taiteilijat
saavat sosiaalisen median kautta helposti näkyvyyttä. Työnhakemuksessa
linkki blogikirjoituksiisi tai valokuviisi on helppo tapa esitellä
työnäytteitä, mikäli haettavassa tehtävässä tarvitaan
sisällöntuottamisen osaamista.
Säännöllinen aktiivisuus somessa auttaa some-identiteetin
muodostumisessa. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana miten
henkilökohtaisia asioita somessa julkaisee. Omia arvoja ja
mielipiteitä voi tuoda esiin puhumalla itselleen tärkeistä asioista.
Vaikka poliittista korrektiutta ei tarvitse viedä äärimmäisyyksiin,
huomioi kuitenkin, millaisen kuvan annat itsestäsi, kun esität
mielipiteitäsi tai osallistut keskusteluihin. Kaikki, mitä
jaat somessa, viestii sinusta. Vierailu profiilissasi luo
nopeasti mielikuvan sinusta. Profiilisi saattaa viestiä, että pidät
matkustelusta tai luonnossa liikkumisesta, teet paljon asioita yhdessä
perheesi kanssa, tykkäät juhlia tai vihaat jalkapalloa.
Jakamasi sisältö saa katsojan tekemään omat päätelmänsä
arvoistasi ja elämäntyylistäsi.
Vinkkejä työnhakuun somessa:
- Vaikka työnantaja ei saa katsoa someprofiilejasi ilman lupaa, voit
sinä tutustua työnantajaan etukäteen myös somen
kautta. Työnantajan someprofiileihin kannattaakin käydä tutustumassa
jo ennen kuin aloitat työhakemuksen tekemisen.
Tutustumalla
työnantajaan etukäteen, voit tehdä työhaastattelussa
paremman vaikutelman.
- Jos olet kipeästi vailla töitä, voit oma-aloitteisesti
tehdä julkisen somepäivityksen, jossa on vapaamuotoinen
hakemus esim. tekstin ja videon muodossa itsestäsi. Hyvin
ja persoonallisella tavalla tehty julkaisu saa varmasti paljon
tykkäyksiä, jakoja ja sitä kautta myös orgaanista näkyvyyttä.
-
Kaikkien ei tarvitse olla aktiivisia somessa, eikä
kaikkien tarvitse olla henkilöbrändäyksen asiantuntijoita. Voit itse
päättää millaiset työnhakukeinot sopivat sinulle parhaiten ja
luonnollisimmin. Mieluummin yksi hyvin hoidettu kanava kuin 10 huonoa.
-
Älä kerro liikaa henkilökohtaisia asioita. Pidä
mieluummin omat asiat yksityisenä ja työminäsi julkisena.
Someryhmät ja sivustot Facebookissa:
Facebookin ilmoitusalusta työnhaulle:
- hakutoiminto avoimiin työpaikkoihin
https://www.facebook.com/jobs/
Työtä tarjolla / Pohjois-Karjala:
https://www.facebook.com/groups/134966663767130
Hae
töitä - verkostoidu - ilmoita työpaikoista - somerekry
https://www.facebook.com/groups/somerekry/
Joensuun puskaradio
https://www.facebook.com/groups/606431866073998/
Taide- ja kulttuurialan työpaikat, apurahat ja residenssit
https://www.facebook.com/groups/1421243768178214/
Avoimet työpaikat Joensuussa:
https://www.facebook.com/tyopaikat.joensuu/
Ensi viikon työnhakuvinkeissä pohdimme verkostoitumisen tärkeyttä ja
jaamme vinkit omien verkostojen vahvistamiseen.
Lue myös aikasemmat vinkit:
-
CV kuntoon!
-
Motivaatiokirje,
joka motivoi työnantajia kutsumaan Sinut haastatteluun.
-
Tunnista
osaamisesi, löydä vahvuutesi ja opi sanoittamaan niitä.
-
Kirkasta tavoitteesi.
-
Tutustu
työnantajaan, se kannattaa.
-
Onnistu työhaastattelussa
-
LinkedIn
-profiili työnhaussa
Viikottaiset työnhakuvinkit kotisohvalle voit tilata suoraan
sähköpostiisi
TÄSTÄ
.